Jo joskus teininä haaveilin omasta kuksasta. Luultavasti siksi, että se symboloi niin vahvasti pohjoista ja Lappia, paikkaa, joka niin kovasti on minua aina vetänyt puoleensa. Ja onhan se nyt erityisen hieno taidonnäyte kädentaidoista! En ole koskaan ollut hyvä puutöissä, yleensä työt ovat jääneet kesken tai olleet muuten itseä epätyydyttäviä... En siis todellakaan kuvitellut itse itselleni kuksaa tekeväni, vaikka kai pieni ääni päässäni kuiskaili joskus, että olisihan se aikas siistiä osata tehdä sellainen itse.. En tiedä miksi, olen vain aina arvostanut käsin tehtyä. Noh, sen varaan en kuitenkaan laskenut, että itse osaisin. Ja nyt mietinki miksi, olen kuitenkin aina ollut ihan näppäräsorminen, käsitöitä on tullut tehtyä penskasta asti.
En muista minkä ikäinen olin, kun sitten lopulta kuksan sain lahjaksi isältäni. Kun siitä olin tarpeeksi kauan vihjaillut.. :D Enhän minä sitä kuksaa vuosiin edes käyttänyt, olisi ehkä työpaikalla hieman saanut naurua osakseen, jos kuksalla olisi teet työn ohessa ryystänyt (toim.huom. olen oppinut juomaan kahvia vasta viime vuosina..). Kuksaa oli kuitenkin kiva katsella ja toisinaan silitellä sen sileää pintaa.
Utsjoelle muutettuani tuli kuksallekin vihdoin todellista käyttöä. Se kulkikin mukanani tunturissa. Mutta, kuten niin usein käy, sitä rupeaa halajamaan parempaa ja hienompaa.. Tykkäsin kuksastani, mutta kun näin hienon poronluulla koristellun kuksan myytävänä, olihan se pakko ostaa. Ja uudesta kuksasta tuli lempparini. Näprääjänä tuli sitten uutta kuksaa tuunailtua mieleisekseen, poistin sitä hieman kahvaa. Joku ehkä älähtää nyt tuohduksissaan, että ei toisen kädentyötä saa tuhota, mutta näen sen personalisointina ja käyttömukavuuden parantamisena. Noh, kuinkas sitten kävikään... Aikani kuksaa katseltuani ja muokattuani tajusin vihdoin, että ei voi olla mahdotonta tehdä itse kuksaa! Kyllähän se nyt on oltava mahdollista minullekin! En edes ole peukalo keskellä kämmentä näissä hommissa. Ainoa ongelma oli, että työkalut ja pahka puuttuivat. Silmissäni kuitenkin jo näin itseni kavertamassa röpelöistä pahkaa...oli jo myöhäistä perääntyä tästä haasteesta :D
No niin. Tammikuussa näinkin sitten yllättäen ilmoituksen lehdessä puukko- ja pahkatyökurssista, joka järjestettiin kylän koululla. Sen oli oltava merkki kuksajumalien taholta! Sinne siis. Omaa pahkaa ei ollut, mutta toivoin jonkun voivan myydä minulle omansa.
Hermostuneena astelin ekalla kerralla koulun puutyöluokkaan sisään. Paikkaan, joka toi mieleeni ala-asteen. Silloin viimeksi olin ollut puutyöluokkaan pakotettu menemään. Tila oli täynnä mölyäviä ja jurnuttavia rautajättikoneita, keski-iän ylittäneitä miehiä ja puupölyä. Kukaan ei tervehtinyt, olin varmaan hyvinkin yllättävä näky.. Lopulta sain selville kuka oli kurssin ohjaaja ja jostain kaapin perukoilta löyty osittain sahattu pahkakin. Olin pakotettu hommiin, kauhusta kankeana katselin työkoneita. Älkää ymmärtäkö väärin, en ole mikään hienohelma, autojen parissakin on tullut värkättyä ja monenmoiset laitteet on tuttuja. Mutta. Kaksimetrinen saha surraamassa edessäsi..noh ensimmäisenä näin silmissäni sormenpalasia lentelemässä ilmassa ja veriroiskeita katossa.. Sen siitä saa, kun on ollut sairaalassa töissä... joten annoin suosiolla "open" sahata pahkapalaani pienemmäksi.
En töiden paljouden takia ehtinyt kovin usein kurssille, ehkä kerran tai kaksi viikossa, joten kuksa eteni alkuun melko hitaasti. Aluksi täsmäytin menemiseni samaan aikaan kaverini kanssa, jotta olisi vähän seuraa. Kuitenkin viikkojen edetessä kurssin miekkoset alkoivat tulla tutummiksi ja rohkenin heiltäkin toisinaan kysymään apua. Voin sanoa, että alkuun olin totaalisen kujalla kaikesta! Minulla ei ollut mitään hajua koneiden käyttämisestä tai kuksan työvaiheista. Olisin kaivannut jonkinnäköistä työvaihelistaa..sen sijaan jouduin koko ajan kysymään seuraavaa toimenpidettä. Ulkopaikkakuntalaisen ei ole aina niin helppoa päästä paikallisten (saamelaisten) muurin läpi, mutta kärsivällisyys ja ystävällisyys palkittiin lopulta. Lopulta jotkut tulivat jo ihan pyytämättäkin neuvomaan, ja vitsejäkin ruvettiin vääntämään. Niin kuin aina, kun tulee tunne, että porukka alkaa tulemaan tutuksi, niin kurssi läheni päättymistään. Tuli kiire saada kuksa valmiiksi, eikä se ihan valmiiksi tullutkaan (en ehtinyt hioa pintaa niin silkkiseksi kuin olisin halunnut), mutta joitain viimeistelyjä pystyin jatkamaan kotona. Viimeisellä kerralla kotiin lähdön kohdalla sain kehoituksen tulla ensi vuonna jatkamaan kahvan kaiverrukset loppuun (kuuluu perinteisiin koristella kahva esimerkiksi saamelaissymbolein tai omalla nimellään). Siitä päättelin, etten vissiin ollutkaan loppujen lopuksi ihan toivoton tapaus, vaikka alkuun katseet antoivat niin ymmärtää.. :D
Tässä lyhyesti kuksan tekoon vaadittavia työvaiheita:
1.Etsi, löydä ja irroita pahka. Tai tunne joku, jolta pahkan saat. 2. Sahaa pahka sopivaan muotoon. Jätä työstövaraa, älä siis sahaa liikaa. Erilaisilla pallopäillä kaiverrat pahkan sisuksen kuperaksi. Hiomakoneella hiot ulkopinnat muotoonsa. 3. Kun pinnat ovat saaneet haluamasi muodon alkaa hiominen hiomapaperilla. Ja sitä riittää. Pinta tulee saada silkkisen sileäksi. Aloita 80:llä hiekkapaperilla, jatka ainakin 400:een paperiin... Kuksa tulee kastella paperin vaihtojen välillä ja antaa kuivua. 4. Tee kahva valmiiksi. Luun kiinnitykset, naulaukset, kaiverrukset. 5. Kun kuksa on muuten valmis, niin suojaa luuosat lakalla (ettei valkoinen luu värjäänny) ja hiero puuosa tasaisesti kaarnaturvemössöllä. Tämä värjää pinnan tummemmaksi. Pyyhi kuivuneet murut pois ja sivele kauttaaltaan parafiiniöljyllä. Anna puun imeä öljyä useampi päivä. Hio lakat luusta pois. 6. Voilá! Tee perinteinen kahvikäsittely ennen käyttöä. 7. Mieti raaskitko käyttää kuksaa. Itse en ole ihan varma vielä... :D
Tähän loppuun en voi muuta kuin todeta, että olen niin heleketin ylpeä itsestäni. Tein sen mistä olin haaveillut ja voitin pelon työkoneita kohtaan. Aamen.
Ps. Ensi vuonna ehdottomasti uusiksi, jos kurssi taas järjestetään!
