Hamninberg sijaitsee aivan maailman laidalla. Jos runollisesti haluaa asiaa kuvailla. Se koskettaa Jäämerta, koillisnurkassa Norjaa. Juurikaan tämän kauemmaksi koilliseen - tie päättyy kylään - et pääse mannerta pitkin. Hamninberg on vanha hylätty kalastajakylä Vardøstä vielä noin 40km eteenpäin. Sinne pääsee vain kesäisin, sillä tietä ei aurata talvisin. Silloin aikanaan, kun kylä oli vielä ympäri vuoden asuttu, sinne ei johtanut tietä ja pois pääsi vain veneellä. Ja ymmärrän hyvin nyt miksi, maasto on vain karua rosoista kalliokivierämaata.
Historia kertoo, että 1900-luvun vaihteessa Hamninberg oli Lofoottien rinnalla toinen Ruijan keskeisistä kalastusalueista. Kylässä asui 300-400 ihmistä, mutta kesäisin väkimäärä kaksinkertaistui kalastajien saapuessa kylään. Hamninberg kuitenkin tyhjeni vakituisista asukkaista kerralla, kun sataman laajennushanke aallonmurtajineen kariutui 1960-luvulla ja suuret kalasatamat rakennettiin muualle. Kyläläisillä kun itsellään ei ollut varaa satamaa rakentaa ja Norjan valtio päätti olla avustamatta kuluissa. Korvaukseksi menetyksestä Hamninbergiin rakennettiin tieyhteys 1966, jonka jälkeen valmistui myös koulu ja sähkölinjat. Ironista on, että tien valmistuttua kylän väen oli helppo muuttaa pois töiden perässä. Lopulta kylään jäi vain neljä ympärivuotista asukasta; pappi, papin vaimo, jääkäri ja vanhapoika. Viimeisin heistä, pastori Pettersen, kuoli 1993.
Kylän ympärivuotisen asuttamisen esteenä on tien kunnossapito. Sitä ei aurata talvisin. Kesäisin matkailjoita kuitenkin riittää, jopa lisääntyvässä määrin. Ja tänä kesänä olin yksi niistä monista turisteista tällä karulla niemekkeellä, jättäen jälkeeni vain kasan tuhkaa nuotiopaikalle. Muistaisin varmasti tämän paikan pitkään, mutta se ei muistaisi minua. Olin vain henkäys tässä miljoonien vuosien muovaamassa peikkolaaksossa.
Lähdin ystävän kanssa tutustumaan paikkaan syyskuun loppupuolella. Tarkoituksena oli viettää yö paikanpäällä telttaillen. Utsjoelta Hamninbergiin matkaa kertyy 245 km. Ajomatka kesti noin 3,5h, emme juurikaan pysähdelleet matkan varrella. Vesisaaresta (Vadsø) itään päin jatkettaessa maisema muuttuu tunturikoivikosta ja vuonomaisemasta hiljalleen puuttomaksi tunturiylängöksi. Kuin tunturilaki alkaisi suoraan merestä. Yllätyin kuinka paljon maataloutta täällä päin harrastetaan, lampaita näkyi vähän joka notkelmassa. Maisema muistutti ajoittain Islannissa näkemiäni maisemia, mäkineen ja lampaineen. Vardøn kohdalta jatkoimme vain eteenpäin kohti pohjoista, ja tie kapeni huomattavasti. Mutta eipä vastaantulevaakaan liikennettä ollut.
Maisemat muuttuivat nopeasti kallioisen karuiksi, täällä näki todella kuinka luonnonvoimat ja aika ovat muovanneet maaperää. Se on upean näköistä, ja kuinka pieneksi ihminen itsensä tunteekaan! On hengästyttävää nähdä omin silmin todisteet maan valtavista voimista. Aikojen saatossa muodostuneet maaperäkerrokset ovat kovettuneet kallioksi ja nousseet maaperän voiman aikaansaamana pystysuoriksi seinämiksi. Seinämiksi, jotka kaatuilevat eri suuntiin muodostaen lokeroita. Toisinaan seinät olivat kuin jättiläisliskoja sukeltamassa kallion uumeniin. Laet olivat sade, tuuli, jää ja lumi hioneet pyöreiksi. Monet ovat kuvailleet maisemaa "kuolleeksi maaksi", mutta omasta mielestäni kuollut ei ole oikea sana kuvaamaan näkymää. Päinvastoin, kallioiden ja kivien raoissa näkyi paljon elämää, sitkeästi esiin pyrkivää kasvillisuutta, jopa variksenmarjoja. Lintujen tiputtamia simpukoita ja merisiilien kuoria. Eroosion rouhimaa kivimurskaa. Kaikki elävän ja hengittävän maapallon luomia piirteitä.
Tie on rakennettu kiviharjanteiden läpi, ne puhkoen, joten välillä ajoimme kalliopatsaiden välistä. Joka mutkan jälkeen näkyvä maisema sai vauuu -äännähdyksiä aikaan. Ajoittain näkyi "mökkikyliä" kiviharjanteiden väleissä. Aika huikea paikka kesämökille täytyy sanoa.
Saavuimme noin puoli seitsemän aikaan perille Hamninbergiin. Kävimme ajamassa kylän läpi (parikunta taloa) ja käännyimme sitten ympäri. Olin lukenut kesäisin aukipidettävästä majatalosta Hamninberg Handelista, joka toimii myös kahvilana, mutta emme alkaneet sen kummemmin asiaa selvittämään, kun ei kylttejäkään näkynyt. Elämää kylässä kuitenkin näkyi, muutamia autoja pihoilla ja valoja ikkunoissa. Kesäasukkaita luultavasti. Ajoimme pois kylästä vastakkaiseen suuntaan, P-merkin johdattamina. Matkaa tuli ehkä maksimissaan kilometri, ajoimme hautausmaan ohi kohti vastakkaista rantaa. Tie päättyi ja käännyimme hieman sivuun, nuotiokivikasojen johdattamina. Valitsimme telttapaikan, pystytimme teltan ja aloimme iltapalapuuhiin. Oli jo nälkä ja ilta alkoi hämärtyä. Paikalle saapui myös brittipariskunta asuntoautoineen ja mies tuli rupattelemaan hetkeksi kanssamme. He olivat olleet jo 3kk matkalla ja Hamninberg oli heidän kääntöpisteensä. Tämän jälkeen he suuntaisivat kotia kohti.
Nukuimme pitkään. Aamuaurinko lämmitti telttaa ja lopulta oli päästävä ulos raittiiseen ilmaan. Olipa ihana kokkailla aamupala ulkosalla. Tuuli oli hieman kylmä, mutta onneksi aurinko lämmitti. Ruoaksi teimme mustikkapuuroa banaanilla höystettynä, ruisleipää päällisineen ja pannukahvia. Ai että 👌
Merielämää ei tällä kertaa ollut juuri näkyvissä. Paikka tunnetaan myös lintubongareiden keskuudessa, mutta nyt oli kovin hiljaista lintujenkin osalta. Toki näkyi lokkeja ja korppeja. Paluumatkalla bongasimme jopa yhden merikotkan! Merivesikin on täällä ihanan kirkasta. Kontrasti on suuri Itämereen verrattuna, entisen helsinkiläisen näkökulmasta.
Taivas oli edelleen täysin pilvetön ja aurinko paistoi silmään. Tuli jotenkin olo kuin olisi jo ilta, niin matalta aurinko paistoi. Toki kaamosta kohtihan tässä kovasti jo mennään... 😬 Päätimme lähteä kotia kohti, sillä matkallakin piti pysähdellä ottamaan valokuvia. Kaipaamani tyrskyisä rantakuva jäi kuitenkin saamatta, sillä oli edelleen laskuveden aika. Ihastelimme jälleen kerran jylhiä kallioita, suuria laaksoja ja kauniita hiekkarantoja.
Vardøssä koukkasimme itse pääsaarelle katselemaan kylää ja suurta sääpalloa. Kävimme paikallisessa kahvilassa nauttimassa latet ja jäätelöä. Olipa vain ihanan rentoa reissailua 😊 Itselle jäi mukava fiilis reissusta. Nähtävää oli paljon, vaikka samalla retki sisälsikin paljon hiljaisuutta sekä mielenrauhaa. Hyvä kokemus siis, kannatti lähteä! 👌
