Jaa että niin mikä? Joku lehtinen? Ei, vaan meikäläinen! Juu ei se mikään virallinen termi ole, mutta epävirallisena se kertoo asian ytimen. Opas, joka vie asiakkaat katsomaan revontulia. Jos siihen on mahdollisuus. Ja sellainen meitsi on talvisin. Itseasiassa jo kolmantena talvena putkeen täällä pohjoisimmassa Lapissa. 😊🌌
En ollut itsekään nähnyt kovin monia revontulia ennen kuin aloitin oppaana. Toki opashommiini kuuluu paljon muutakin kuin revontulien katselua. Tekemistä riittää päiväsaikaankin täällä talven ihmemaassa. Tässä postauksessa pääpaino on kuitenkin revontulissa. Annan parhaat vinkit revontulien bongaamiseen ja kuvaamiseen. Mutta ihan ensin - mikä on revontuli?
"Revontulten alkuperäinen energianlähde on Aurinko, vaikka itse revontulivalo syntyykin Maan yläilmakehässä noin 100–200 kilometrin korkeudella.
Auringosta lähtee koko ajan hiukkasia avaruuteen. Tämän aurinkotuuleksi kutsutun virran hiukkasia päätyy myös Maan ilmakehään. Siellä revontulivaloa synnyttää seuraavanlainen prosessi:
Ylhäältä alaspäin Maan magneettikentän suuntaisesti syöksyvät elektronit törmäävät ionosfäärin happiatomeihin ja typpimolekyyleihin, jotka virittyvät hetkeksi korkeampaan energiatilaan. Viritystilan purkautuessa viritysenergia vapautuu fotonina eli valona.
Yläilmakehään satavien hiukkasten nopeudet ovat jopa 1000 kilometriä sekunnissa. Viritystilojen purkautuessa syntyvän valon väri riippuu virittyneen hiukkasen laadusta ja sen törmäyksessä saamasta energiasta: happiatomien viritystiloissa syntyy vihreä ja punainen valo, kun taas typpimolekyylit vastaanottavat ja luovuttavat sinertävän sävyisen valokvantin verran energiaa.
Maan dipolimainen magneettikenttä ohjaa varatut hiukkaset ilmakehään magneettisia napoja ympäröivillä alueilla, joita kutsutaan revontuliovaaleiksi. Revontulialueiden tarkka sijainti, leveys ja revontulivalon voimakkuus kullakin pituuspiirillä vaihtelee muun muassa Auringon aktiivisuuden ja sen aiheuttaman Maan lähiavaruuden magneettisen aktiivisuuden mukaan.
Rengasmaiset ovaalit ovat kummallakin pallonpuoliskolla koko ajan olemassa, mutta päivänvalo estää meitä havaitsemasta keskipäivän revontulia muualla kuin talven pimeimmillä kaamosalueilla. Suurin osa sekä pohjoisen että eteläisen pallonpuoliskon revontulivyöhykkeestä sijaitsee asumattomalla alueella. Tyypillisesti revontulia voi katsella vain pohjoisen Fennoskandian, Huippuvuorten, Islannin, Pohjois-Kanadan, Alaskan ja Siperian leveyspiireillä." (Lähde: Ilmatieteenlaitos)
Parhaat tärppini repojen bongaukseen:
1) pilvetön tai vähäpilvinen sää
2) pimeys eli lähde pois valosaasteesta
3) lämpimät vaatteet ja kärsivällisyys - show'ta joutuu joskus odottamaan pitkäänkin
4) tutustu repoaktiivisuusennusteisiin netissä (esim. virmalised.ee)
Bonus: ole sinut kamerasi kanssa eli osaa säätää asetukset vaikka silmät kiinni (pimeässähän on vaikea nähdä nappuloita)
Entäs sitten kuvaaminen? Vanha klisee "kuvaamaan oppii vain kuvaamalla" pätee tässäkin. Kuitenkin hyvien kuvien ottamiseen olisi hyvä olla käytössä järjestelmäkamera. Toki nykyään hyvillä kännyköilläkin saa jotain kuvia, mutta itse pidän järkkärin käytön konkreettisuudesta. Ja erilaisia järkkäreitä on puodit pullollaan, en ala niiden paremmuudesta tässä kiistelemään. Itselläni on budjettisyistä käytössä Canon 600D EOS -järkkärinä. Yökuvauksessa kaverina sillä on Samyang 14mm 2.8 laajakulmaobjektiivi. Suosittelen ihan ehdottomasti "laajiksen" käyttöä. Parhaimmillaan revontulet ovat koko taivaan täyttävä ilmiö ja silloin laajakuvaa tarvitaan!
A ja O kuvaamisessa on oikeat asetukset. Valotusajan tulee olla pitkä, jotta valot erottuvat pimeästä. Kamerasta ja revontulista riippuen vaihtoehdot ovat kahden ja 30 sekunnin välillä. Itsellä viiden ja kahdeksan sekunnin aika on hyvä perusrepojen aikaan. Aukko pitää olla suuri, jotta kaikki vähäinen valo pääsee perille kameran kennoon asti. Itse tykkään asettelusyistä pitää kuvan etualalla jotain (esim. puu), joten käytän oman laajikseni kanssa aukkona 4:sta (F4). Vielä ISO -arvo kohdalleen. Pimeässä ISOa pitää nostaa, mutta se myös lisää ns. kohinaa. Kohinaa voi onneksi korjata jonkin verran pois kuvankäsittelyohjelmalla. Itse olen nyt käyttänyt 3200ISOa. Sekin on taas kamerakohtaista. Vertailuna ystäväni huippukamera Sony A7, jossa valotusaika on 2 sekuntia ja ISO16000. Kuvaamme samassa paikassa siis aivan eri asetuksilla.
Ja viimeisin muttei vähäisin: tripod! Eli jalusta kameralle! On aivan ehdoton asia, jos meinaa saada tarkkoja kuvia pitkällä valotusajalla. Kenenkään käsi ei ole niin vakaa, että kannattelisi kameraa 20sek liikkumatta milliäkään. Tai ainakaan minun käteni ei ole. Siispä jalusta aina mukaan yökuvaukseen!
Käsittelen kuvat Lightroomissa. En ikinä koske väreihin, korjaan ainoastaan linssin vääristymät, vähennän kohinaa, nostan kontrastia ja tarkennan yksityiskohtia. Kuvaan monesti asiakkaita revontulien kanssa, joten kasvot olisi hyvä saada erottumaan pimeydestä. Kuvanottotilanteessa valaisenkin kasvoja pikaisesti otsalampullani.
Yökuvaus on älyttömän haastavaa puuhaa. Sadasta kuvasta ehkä yksi on omasta mielestä mukiinmenevä ja sitä viitsii alkaa LR:ssa säätämään. Asiakkaat eivät monesti ymmärrä, että suurin osa kuvista epäonnistuu, varsinkin jos he eivät pysty seisomaan täysin liikkumatta paikallaan. Yökuvaus on siis kuvaajalle pääasiassa pettymyksiä pettymysten perään. Varsinkin perfektionistiselle ja aloittelevalle kuvaajalle kuten minä.. Mutta sitten se yksikin onnistunut otos pelastaa koko viikon! Tai talven. 😄
