Eläimellistä menoa

Turistit kyselevät aina siitä, mitä villieläimiä täällä Utsjoella voi nähdä. Ja että mitä eläimiä he voisivat nähdä. Siihen joudun valitettavasti vastaamaan, että harvemmin mitään. Eläimet kun herkillä korvillaan kuulevat jo kaukaa meidän tulomme ja lähtevät karkuun. Varsinkin lumikengillä hangessa tarpoessa meteli on melkoinen (ainakin, jos ketulta kysyttäisiin). Monesti kuitenkin jo jälkien näkeminen hangella saa turistit innostumaan.

Mitä eläimiä minä sitten olen nähnyt? Poroja nyt näkyy teiden varsilla harva se viikko, valitettavasti myös hirviäkin. Jälkimmäisiä ihan liian usein, jos minulta kysytään. Riekkoja on paljon tunturissa, hangella erottaa myös helposti myyrien ja jänisten jäljet. Joskus on lumikkokin pinkonut tien yli. Yllättäen, kettuja näkyy todella usein, ja niiden jalanjälkiä vieläkin useammin. Pöllöjä on lennellyt auton tuulilasiin muutamakin, hyttysistä nyt puhumattakaan. Upeimpia bongauksia minulle ovat olleet kotkien näkeminen liitelemässä taivaalla. Sekä maa- että merikotkia olen nähnyt. Haukkoja, joutsenia, kiirunoita.... Ei ihme, että täällä kesäisin näkyy lintubongarilaumoja kiikarit käsissään 😅

Tunturissa liikkuu ahmoja. Ne ovat niin arkoja eläimiä, että harva niitä on omin silmin nähnyt, mutta poromiehet kyllä näkevät todisteet niiden olemassaolosta omin silmin raadeltuja poronraatoja tunturista löytäessään. Olen kuullut parinkin ihmisen nähneen vilauksen ilveksestä. Karhuhavaintokin on kuulemma lähellä kylää tehty joitakin vuosia sitten. Jälkimmäisen olemassaolosta en välttämättä kaipaisi itse todistetta, mutta ilves olisi mielenkiintoista nähdä vaikka kauempaa, kissaeläimet kun kiehtovat minua kovin.

Ne hirvet. Ne ne ovat alkaneet minua kovasti ärsyttämään. Eniten tietenkin monien teillä tapahtuneiden läheltäpiti-tilanteiden takia. Miksi pitää möllöttää tien vieressä, miksi?!?! Luulisi, että on kivempaa olla jossain kauempana rauhassa?! Jos joku tietää tähän tyhmyyteen vastauksen, niin mielellään sen kuulisin...

Minulla on haave. Haave saada kunnollinen kuva ketusta lähietäisyydeltä. Ihan siis järkkärillä. Ehkä jopa niin hyvän kuvan, että siitä voisi teettää itselle taulun. Olen nyt kaksi kertaa kohdannut ketun ihan läheltä, mutta molemmilla kerroilla oli yö, joten kuvausolosuhteet eivät olleet otolliset. Eli noissa kuvissani kettu on pelkkää suttua mustalla taustalla. Mutta toivossa on hyvä elää, ehkä vielä joku päivä kohtaan ketun päivänvalossa kamera laukaisuvalmiina käsissäni 😊 📷

Tyypillinen hetki nähdä hirviä: auringonlaskun aikaan. Toinen tyypillinen aika on aamulla varhain.

Äippä edellä ja jälkikasvu perässä.

Erittäin tyypillinen tilanne tien varrella, hirvi maastoutuneena lymyämässä puskissa😕

Erittäin harvinainen tilanne, peloton kettu. Tämä kyseinen yksilö jäi jopa seisomaan hetkeksi auton viereen meitä katselemaan. Kuin sanoen, että no ottakaa nyt sitten se kuva... Valitettavasti en kuskina saanut kaivettua kännykkää tarpeeksi nopeasti esille. 😖

Hän kyllästyi tuijotteluun ja päätti jatkaa matkaa.

Ken mahtaa olla siitä kulkenut...

Nämä söpöläiset elelevät porofarmilla. 

Suksin Vetsijoelle!

Ihanaa kun kovimmat pakkaset ovat hellittäneet (ainakin toistaiseksi) ja ulkona voi jo liikkua vähän kevyemmillä varusteilla! 😊 Maanantai on aina vapaapäivä meille oppaille, joten se usein tarkoittaa chillausta tai urheilua. Ja tänään oli urheilun vuoro. Ihan jo siksikin, kun keli oli mukava ja olin luvannut työkaverilleni lähteä tämän kanssa hiihtoretkelle. Työkaverilleni hiihtäminen on vielä melko uusi asia, joten en halunnut viedä häntä liian haastaviin maastoihin. Itsellä teki mieli pitkästä aikaa Vetsijoelle, vuosi sitten kävin siellä lumikenkäilemässä erätoverini kanssa. Näköjään Vetsikolla tulee käytyä siis kerran vuodessa. 😃

Lämpötila oli noin -10°C ja tuuli puuskaisaa. Vetsijoki on siitäkin hyvä paikka, että solana se suojaa tuulelta. Meillä oli molemmilla käytössä firman mehtäsukset eli Hagan X-Tracet 190cm. Niillä olen nyt muutaman viikon vedellyt. Kirjoittelen erillisen blogitekstin sitten suksitestimielessä, siellä kokemuksia myös OACin karvapohjasuksista.

Lähdimme tien viereltä seuraamaan kelkkauraa, joka mutkittelee puolelta toiselle jokea, välillä jään päällä välillä lähempänä rinnettä. Työkaverini sai shokin jo ensimmäisen kilometrin kohdalla, kun näki reiän jäässä ja alla virtaavan veden. Tajusi siis ihan oikeasti, että ollaan jään päällä ja alla vesi. 😂 Olenpas reilu kaveri, kun tuon toisen tällaiseen paikkaan! Lohduttelin häntä, että ensinnäkin seuraamme paikallisten tekemää kelkkauraa ja toiseksi kuljin itse ensimmäisenä, joten hän selviäisi, jos minä tipahtaisin edellä jäihin😁 Oma luotto kelkkauraan oli kova enkä olisi tänne tullut, jos en itse uskaltaisi. Tottakai keväällä säiden lämmetessä pitää alkaa olemaan varovaisempi jäiden suhteen, sehän on ihan selvä asia. Noh sain rauhoiteltua toista ja jatkoimme matkaa. Jossain välissä todella tunsin kuinka aurinko lämmitti kasvojani ja mustia housujani, ihanaa!

Kolme kilometriä ja 1,5h myöhemmin päätimme pitää välipalatauon. Olikin jo nälkä ja jano. Join tomaattisen kuumakupin ja söin juustoleivän, palanpainikkeena kylmiä broilerinakkeja. Vaikka aurinko lämmittikin kasvoja, niin ei se vielä ollut tarpeeksi vaan nopeasti alkoi tulla vilu. Taas jatkettiin matkaa eteenpäin yhä syvemmälle Vetsikkoon. Lopulta saavutimme rajan, jossa aurinko ei enää näkynyt tunturien takaa eli jouduimme varjoon. Vaikka suksi luisti ja keli oli tyyni, päätimme kääntyä. Olimme lähteneet sen verran myöhään liikkeelle, että olisi jo alkuilta ennenkuin olisimme takaisin autolla. Matkaa oli nyt kertynyt 4,5km, joten kokonaismatkasta tulisi ihan mukava.

Ylitimme muutamaankin otteeseen joen jään yli kulkien. Voin sanoa, että on visto tunne, kun kuulee veden solisevan jalkojen alla. Kyllä siinä mahassa pienesti kiepahtaa jännistyksestä vaikka kelkkajälkeä pitkin kulkeekin. Ja kelkkahan on paljon painavampi kuin hiihtäjä. Eli loogisesti ajatellen vaaraa ei pitäisi olla..... Mutta kuten kaverin kanssa raatailtiin, niin tuo hetken pieni hermostus toisaalta saa tuntemaan elävänsä hetkessä. Asia mikä on todella trendikästäkin tällä hetkellä. Mutta myös niin hirveän tärkeää tämän kaiken hektisyyden keskellä. Sitä luonto minulle on. Tässä ja nyt 💚

Paluumatkalla nähtiin jo kaukaa, että pohjoisessa tulee lunta (Vetsijoki kulkee etelä-pohjoissuuntaisesti). Kun pidimme toisen tauon paluumatkalla, niin lunta alkoikin hiljakseen sadella. Mutta se oli hyvin pienihiutaleista, taivaan sinen pystyi edelleen nähdä sateen läpi. Selvitimme loppumatkasta muutamat alamäet kaatuillen, välillä sitä tapahtui tasamaallakin. Nämä sukset ovat hyvin kiikkerät sivusuunnassa, suksi luiskahtelee milloin mihinkin suuntaan. No jaa, mukavaa silti oli. Auringon laskettua piti pysyä koko ajan liikkeessä, muuten tuli kylmä. 9km ja 3h22min (+tauot) myöhemin olimme takasin autolla. Olisin voinut vielä helposti jatkaa lisää! Tosin juomavesi loppui kesken eli note to self: enemmän vettä mukaan ensi kerralla! Eikä mitään vitsejä tähän väliin, että olisit hakenut vettä sieltä joesta... Eheh, no en hae! 😁

Kelkkauraa on mukava seurata

Retkellä ruokatauot on 💛

Tärkeimmät varusteet hiihtoreissulla on tietenkin sukset!

Ja taas mennään!

Iloinen karavaani kulkee

Paluumatkan auringonlasku @Vetsijoki