Nyt täytyy myöntää, että hupsis kun on jäänyt blogia päivittämättä. Kesällä kun tapahtui monia kivoja juttuja! Joten tässä nyt useampikin kesään ja syksyyn liittyvä päivitys, ollos hyvä. #throwback #happymemories
Minulla oli ollut viime kesästä asti haave Kevon vaelluksen suorittamisesta, mutta toukokuinen polvivamma kariutti haaveeni. Kaverini kanssa kuitenkin puhelimme lyhyemmän reissun tekemisestä, jos vain polvi kuntoutuisi elokuun lomaan mennessä. Kuntoutui se riittävästi sitkeällä kuntouttamisella, mutta sen kestävyys oli edelleen kysymysmerkki, kun löimme kolmen päivän reissusuunnitelman lukkoon. Päätin luottaa järeään polvitukeen ja lihaskuntooni.
Olin hillareissulla bongannut upeita maisemia Paistunturin puolen erämaassa ja ehdotin kaverille reittiä Birkejohkan kautta Kuoppilakselle ja sieltä kotiin. Kolme päivää ja kaksi yötä. Kaveri innostui ajatuksesta, koska ei ollut koskaan kesäaikaan käynyt noissa paikoissa. Sinne siis.
Rinkat lähtövalmiina!
Rinkan pakkaaminen on aina yhtä stressaavaa, kun haluaisi pitää painon minimissä, mutta silti ottaa kaikkea mahdollista mukaan varmuuden vuoksi. Ruokakaan ei saisi loppua kesken.
Lopulta rinkka painoi 15kg ja sisältö näytti tältä:
-makuupussi, makuualusta, retkityyny
-villapaita, kerrasto, erähousut, kuoritakki ja -housut (vaihtovaatteet), pipo, buffi, hanskat
-vaelluskengät ja crocsit (joen ylityksiä varten)
-pyyhe, otsalamppu, tulitikut yms.
-puukko, kuksa, spork, lautanen
-kalastusvälineet, kartta, muutama kuiva puuklapi sytykkeeksi
Kaverilla oli teltta ja trangia.
Ruoaksi kolmelle päivälle otin nuudelia, soijarouhetta, makkaraa, leipää, hedelmää, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, kuivalihaa, raakapatukoita, suklaata ja pikapuurohiutaleita. Tunturista riitti marjoja poimittavaksi puuron sekaan.
Maanantaina 22.8. starttasimme. Lähdimme Karigasniementien varresta mönkijäuraa pitkin kävelemään etelään kohti Birkejohkaa. Aluksi on useamman kilometrin nousu tunturiylängölle, jonka jälkeen reitti on kumpuilevaa tunturimaisemaa. Sää oli mukava, ajoittain aurinkoinen kevyellä tuulella maustettuna. Pidimme ruokapaussin noin puolenvälin eli 6 km:n jälkeen. Seitsemän pintaan illalla saavutimme Birkejoen, noin 12 km:n taivalluksen jälkeen, ja valitsimme mieleisen telttapaikan sekä pystytimme teltan. Polttopuun keruuta ja sitten nuotiolle ruokaa paistamaan. Syömisen jälkeen kävimme vielä pyörimässä ja kuvailemassa Birkejoen hienoa putousta.
Heräilin yöllä sateeseen. Se oli luvannutkin sadetta tiistaiaamulle ja lisääntyvää sadetta päivälle. Joten päätimme kerätä kimpsut kasaan ajoissa ja lähteä suuntaamaan Kuoppilakselle. Ensin piti ylittää Birkejoki, mutta ylityspaikan löytäminen aiheuttikin yllättävän suuria vaikeuksia kivikkoisuutensa ja virtauksensa takia. Sahasimme joenvierttä edestakaisin hyvän kohdan löytämiseksi. Lopulta päädyimme huonoista parhaimpaan eli kohtaan, missä oli paljon isoja kiviä pinnan yläpuolella = tuen ottamista varten. Lahkeet ylös ja crocsit jalkaan. Kaverini lähti edeltä. Kova puuskittainen rinkkaan tarttuva tuuli ja liukkaat leväiset kivet aiheuttivat sydämentykytyksiä, mutta askel askeleelta vastaranta läheni. Onneksi vesi ei ollut enää jäätävän kylmää, mitä se voisi olla alkukesästä. Olipa voittajaolo! Kun siis pääsimme vastarannalle. Kumpikaan ei pludannut tai nyrjäyttänyt nilkkojaan. Tähän episodiin käytimme semmoiset 45 min ja ajatus kävi mielessä, että ehkä olisi ollut viisasta tehdä ylitys illalla, kun sää vielä oli ollut hyvä. Mutta joka tapauksessa olimme taas yhtä kokemusta rikkaampia!
Matka jatkui seuraavaksi kohti Loktajärveä kovassa tuulessa ja sateessa. Uusi kuoritakkini joutui koetukselle. Ennen Loktaa jouduimme poikkeamaan pois mönkijäuralta ja kulkemaan tunturimaastossa. Loktalle tullessa kenkäni olivat jo litilikomärät. Molemmissa oli reijät, joten eipä se oilastaan tullut yllätyksenä tämä.... Kosteikkojen yli rämpimistä, jännät hetket pienen joen ylityksessä, kun sivuttainen tuulenpuuska meinasi työntää minut kumoon jokeen juuri kiveltä toiselle hypätessä....ja sitten kivikkoista tunturirinnettä taas ylös ja sitten alas...kunnes Kuoppilasjärvi jo alkoikin näkyä kaukaisuudessa. Sään takia ei tehnyt mieli jäädä kuhnimaan paikoilleen, mutta silti harmitti jättää valtavat siniset mustikkamättäät keräämättä matkan varrelta. Isoja mustikanmollukoita oli hurrrjasti joka puolella! Mustikkamaniani piinasi minua, mutta märät kengät veivät raivolla eteenpäin...
Kuoppilasjärvi on muodostunut rotkon pohjalle ja sitä ympäröivät jyrkästi nousevat seinämät. Niitä sitten alas kipuamaan. Noin kuuden km:n rankahkon patikan jälkeen saavuimme Kuoppilaksen autiotuvalle. Voi sitä autuutta! Kun saimme vaihdettua kuivat vaatteet päälle, niin sytytimme tuvan kaminaan tulet. Lämpö ja ruoka = parempi mieli. Odotimme iltaan sisätiloissa. Sää alkoikin parantua viimein ja kävimme vielä illasta poimimassa mustikoita sekä kuvailemassa ympäristöä. Minulle Kuoppilasjärvi maisemineen ja tupineen oli tuttu jo viime kesän reissulta, mutta yhtä kaunis paikka se on joka kerta.
Heitimme yötä vasten liikaakin pökköä kaminaan ja jouduin yöllä parikin kertaa käydä avaamassa ovea kuumuuden takia. Nukuin muutenkin huonosti. Mutta herätyskello soitti aikasin, olimme päättäneet startata ysiltä keskiviikkoaamuna. Ja heräsimmekin seiskan pintaan. Aamutoimet etenivät hitaasti, koska kahden päivän patikat tuntuivat jo kovasti kehossa erilaisina lihasjäykkyyksinä ja kolotuksina. Pääsimme matkaan suunniteltuun ysin aikaan. Valitsimme pidemmän 15 km:n paluureitin maisemien takia. Kotiinpaluumatka tuppaa aina olemaan jotenkin fiiliksen puolesta alakuloinen, se tuntuu monesti vain suorittamiselta. Pidimme pari lyhyttä taukoa ja yhden tunnin mittaisen ruokatauon. Se tässä vaeltamisessa on mukavaa, että nälkä on koko ajan ja syömään on "pakko" pysähtyä usein 😄
Iltapäivällä saavutimme Utsjoen. Itsellä oli jalat ja selkä kipeät, joten loppuilta meni sängyssä maaten. Mahtava reissu kuitenkin, tykkäsin! Oli vähän kaikkea; telttailua, autiotupailua, hienoja maisemia, joen ylitystä, hyvää keliä, huonoa keliä... Eli juuri niin kuin vaelluksella kuuluukin olla, hyvä reittisuunnitelma siis! Ainoa mikä jäi uupumaan, niin kalasaaliit. Tuulisen sään takia ei päässyt heittelemään.. Joka tapauksessa, tästä tuli taas paljon lisää erämaakokemusta, omien rajojen testailua ja itsensä ylittämistä 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti