keskiviikko 25. heinÀkuuta 2018

Torhopin vierivĂ€t kivet 🇳🇮

Voihan vierivÀt kivet! Ne veivÀt sydÀmeni heti ensisilmÀyksellÀ enkÀ ole niitÀ sen koommin unohtanut. Haaveillut olen jÀlleennÀkemisestÀ useasti, en vain ole saanut aikaiseksi lÀhteÀ takaisin, vaikka melko lÀhellÀ asunkin (lÀhellÀ ja lÀhellÀ, sekin on niin suhteellista...) Nuo pyöreÀt kaunokaiset ovat legenda tÀllÀ seudulla, vain harva ei ole niistÀ kuullut. En ymmÀrrÀ itsekÀÀn miten on mahdollista nÀin ihastua kiviin. Niiden kauneus hivelee esteettistÀ silmÀÀni ja niiden rauhoittava ÀÀni aaltojen kohinan seassa saa minut helposti jonkinasteiseen meditatiiviseen tilaan. YleensÀ minun on vaikea vaimentaa pÀÀni sisÀinen jatkuva ajatusten kaaos, mutta tÀÀllÀ metakka vaimenee yrittÀmÀttÀ. EhkÀ siinÀ piilee osa paikan viehÀtyksestÀ. Ja myönnettÀköön, edessÀ avautuva upea vuonokaan ei jÀtÀ kylmÀksi.

Keksin hyvÀn tekosyyn lÀhteÀ kÀymÀÀn Torhopissa (niinkuin tekosyitÀ edes tarvittaisiin), sillÀ tahdoin viedÀ ystÀvÀni sinne. HÀn ei ollut vielÀ siellÀ kÀynyt ja oli niitÀ harvoja, joka ei edes tiennyt paikasta! Minulle viime kerrasta oli jo useampi vuosi ja muutoksia oli ehtinyt siinÀ ajassa tulemaan. Nyt paikkaan oli tehty virallinen merkitty reitti, joka löytyy netistÀkin. Vapaaehtoisvoimin merkitty reitti kuuluu nyt norjalaiseen perletur -reittiperheeseen. Reitin alkua oli muutettu, mikÀ on mielestÀni erittÀin hyvÀ asia, sillÀ ennen se kulki yksityisen mökkipihan poikki.

Opastetaulu on hyvin nÀkyvissÀ auttaen löytÀmÀÀn polun alun.

Tanafjord


Alkumatkasta oli vielÀ T-paitakelejÀ!

Reitti on noin 2km yhteen suuntaan ja on keskihelppo vaativuudeltaan. Ihan pienimmille reitti ei mielestÀni vÀlttÀmÀttÀ sovi, sillÀ ajoittain maasto on jyrkkÀkulkuista ja kivikkoista, yhden pienen rotkonkin yli pitÀÀ loikata. Toki ainahan vanhemmat voivat kantaa pienimmÀt kantorinkassa. Reitti kulkee siis koko ajan rinteessÀ, vuonon muotoa seuraten. Olimme onnekkaita matkallamme, sillÀ bongasimme kaksi pyöriÀistÀ ja jonkin valaan (mahdollisesti lahtivalaan, sillÀ googlen mukaan niitÀ on paljon paikallisissa vuonoissa). Harmi kun ei ollut kiikareita matkassa!

Reitti on merkitty opastein ja sinisin maalitÀplin (kivissÀ). TÀllÀ kertaa merkkejÀ oli tarpeeksi tiheÀÀn ja polku erottuu hyvin koko matkan (nÀin hyvin asiat eivÀt ole Sirbmåssa, josta kirjoittelin jutun viime vuonna).


JylhĂ€Ă€đŸ’š 
(ja tuosta piti mennÀ alas..)

Ja alas pÀÀstiin.

Hopsloikkaa tÀmÀn rotkosen yli!

Menomatka oli hidasta ja pysÀhtelimme paljon kuvailemaan. SiitÀ syystÀ taitoimme kahta kilometriÀ puolitoista tuntia. Kun vihdoin pÀÀsimme perille, oli jÀlleennÀkeminen riehakas! Riemun tunne tÀytti minut ja hihkuin kivillÀ loikkiessani kuin pikkulapsi. Kivet kumisivat askeleiden alla, ken tietÀÀ montako metriÀ kiviÀ meidÀnkin allamme oli! Mutta olisipa vain hauska saada tietÀÀ! Kaikuluotain, anyone?! Saimme helposti kulumaan pari tuntia kiviÀ ihastellessa, hiplatessa, kuvatessa ja tietysti myös retkiherkkuja evÀstellessÀ. Olimme yksin rannalla ja kirkas vesi houkutteli pulahtamaan veteen, mutta nÀlkÀ pakotti syömÀÀn ensin. Jossain vaiheessa tajusimme vuoroveden kÀÀntyneen ja nousuveden alkavan hipoa jalkojamme. LisÀksi tuuli kÀÀntyi puhaltamaan mereltÀ rannalle pÀin. Aaltojen koko siis hieman kasvoi. Aurinkokin oli mennyt pilveen. YhtÀkkiÀ vesi ei ollutkaan enÀÀ niin houkutteleva ja alkoi tulla kylmÀ. Harmittelimme ystÀvÀni kanssa sitÀ miksi emme menneet veteen aikaisemmin! Nyt vitkuttelu kostautui. PÀivÀn edelleen hÀmÀrtyessÀ tajusimme katsoa taaksemme ja nÀimme tumman pilvimassan vyöryvÀn tuntureiden yli pohjoisesta. Niin..olihan sitÀ sadetta kai luvatukin.... KerÀsimme kimpsut kasaan ja valmistauduimme paluumatkaan.

SiinÀ se vihdoin oli, the kiviranta!

Itseasiassa kÀvely rannalla on hieman haastavaa (ja vekkulia), kun kivet pyörivÀt ja kolisevat askeleen alla. Eteneminen on ajoittain hidasta ja horjuvaa, varsinkin kun laskeutuu alaspÀin kohti vettÀ. Kirjaimellisesti; pyörivien kivien ranta!

JĂ€ttilĂ€isen hiekkalaatikolla leikkimĂ€ssĂ€... 😂

Suuria, pieniÀ ja kaikenkokoisia!

Vesi saa kivet loistamaan ja vĂ€rit hehkumaan😍



😍

Kapusimme rannalta ylös takaisin polulle ja kun maisema avautui edessÀmme, myös taivas paljasti todellisen luonteensa. Sade ja ukkonen olivat kirjaimellisesti hiipineet paikalle selkÀmme takana, rannalle emme olleet kuulleet ukkosta, sillÀ kivien kohina peitti sen alleen. Ranta on suojaisassa paikassa, eikÀ saderintama ollut vielÀ yltÀnyt sinne asti. Jo pienen matkaa kuljettuamme alkoi tihuttamaan. Laitoin sadevaatteet ylle varmuudeksi, mikÀ osottautui hyvÀksi pÀÀtökseksi. Sade yltyi ja ukkonen karjahteli edessÀpÀin tullen koko ajan lÀhemmÀksi. Onneksi se pysytteli pÀÀasiassa tunturin huipun toisella puolen. Kaverini pelÀstyi rajuilmaa, mutta itse pidÀn ukkosesta. Kova jyrinÀ saa adrenaliinin virtaamaan suonissani ja jÀnnityksen vÀreet kulkemaan selkÀpiissÀni. Innostukseni on puhdasta kunnioitusta luonnonvoimia kohtaan. Voi kuinka pieneksi sitÀ itsensÀ tunteekaan...

Autolle pÀÀstyĂ€mme vettĂ€ tuli jo reippaasti eikĂ€ vuonon vastarantaa erottanut. Paluumatka kesti hiukan vajaan tunnin eli vauhti oli paljon reippaampi kuin mennessĂ€! JĂ€nnĂ€ juttu, mistĂ€hĂ€n mahtoi johtua...☔

"MitĂ€? SehĂ€n on vain siistiĂ€ kun ukostaa!" 😁

Ainakin kaveri erottaa missĂ€ meikĂ€lĂ€inen kulkee sateella...😂

Maisema oli poistuessamme aika erilainen kuin aloittaessamme!
__________________________________

PĂ€ivĂ€n fiilikset‎

Ei kommentteja:

LÀhetÀ kommentti