Pääsimme liikkeelle iltayhdeksän aikaan ja siitä syystä ajoimme autolla ylös Ailikkaan päälle. Toinen syy autoilulle (=laiskottelulle) oli Utsjokea hellivä kesähelle. Reilu kaksi kilometria ylämäkeä rinkka selässä ei juuri nyt houkutellut. Ailigas on Utsjoen kupeesta nouseva korkea tunturi, joka aikoinaan oli pyhä tunturi saamelaisille. Nykyään sen tunnistaa sen huipulla seisovasta antennimastosta. Autolta kävelimme länsirinteelle valitsemaan parasta näköalaa telttapaikalle. Pehmoinen, melko tasainen kohta löytyikin ja kävimme teltan kimppuun. Olimme lainanneet kyseisen teltan tätä retkeä varten eikä oudon teltan pystyyn saanti ollutkaan ihan helppoa! Varsinkin kun kiusanamme oli 10 biljoonaa hyttystä ja mäkärää. Tuulen tyyntyminen vain pahensi tilannetta. Ähinältä ja kiroilulta ei voinut välttyä, mutta lopulta teltta oli pystyssä ja me sukelsimme sisään saadaksemme tauon himokkaista verenimijöistä.
Tovin hengähdettyämme ja iltapalan syötyämme (onneksi termarissa oli kuumaa vettä mukana, ei olisi voinut ajatellakaan vedenkeittoa ulkosalla) valmistauduimme lähtemään ulos kuvaamaan. Keli ja maisemat olivat niin kauniit, että ulkosalla vierähti jokunen tunti. Itse yö meni kehnosti kuumuuteen heräillessä, mutta herääminen aurinkoiseen aamuun Norjan tunturit horisontissa näkyen teki reissun kaikesta epämukavuudesta huolimatta vaivan arvoiseksi.
Näihin kuviin ja tunnelmiin:
Juuri kun saavuimme huipulle alkoi tihkuttamaan auringonpaisteen läpi. Kuva ei tee oikeutta todellisuudella, mutta hetki oli maaginen.
Täydellinen telttapaikka!
Ehkä yksi kauneimmista maisemista, mihin olen telttayön jälkeen herännyt 😍
Horisontissa Norjan Rastigaisa -tunturi, vielä hieman lumipeitteinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti