Yleensä käyn kerran viikossa turistien kanssa lumikenkäilemässä lähimaastoissa. Tänään turret eivät halunneetkaan lähteä, mutta itsellä oli intoa. Jotenkin tuo luminen keli houkutti kovasti, vaikkei keli kauneimmillaan ollutkaan. Mutta mitä on kauneus.. sehän voi olla monia asioita, vastakohtiakin. Tänään kauneutta minun silmissäni olivat kevyt lumisade, lumiset puut, harmaa ja pilvinen taivas. Tuuli oli vain kevyttä, ei juurikaan häirinnyt meikäläistä. Itseasiassa olikin ihan parasta päästä yksinään tarpomaan, saipa mennä juuri niin hitaasti taikka nopeasti kuin itse tahtoi, ja juuri siellä missä huvitti.
Suuntasin kohti Ellinpolkua. Hyvin tuttu paikka viime talvelta. Jätin auton merkatun polun alkupäähän ja lähdin taivaltamaan. En halunnut missään nimessä kulkea merkittyä polkua pitkin, vaan poikkesin samoin tein uralta metsään (jos näitä puskia täällä nyt voi metsäksi kutsua...). Upottavassa umpihangessa oli raskasta kulkea, mutta se oli juuri sitä mitä olin kaivannut. Hiki virtasi ja hengitys puuskutti.
Hangessa näkyi paljon eri eläinten vanhoja ja tuoreita jälkiä. Tunnistin ainakin poron, ketun ja jänniksen jäljet. Kerran matkallani humpsahdin syvään hankeen ja voi sitä hekotusta, kun yritin päästä ylös. Käsillä ei saanut tukea, joten kiemurtelin pienen puunrungon viereen ja sain siitä otettua riittävästi tukea noustakseni jälleen pystyyn.
Mikähän eläin tässä on kulkenut....
Uppeluksissa.....
Päädyin kulkemaan aivan jyrkän rinteen reunalle, josta näkyi hyvin Norjan puolen tunturit ja jäätynyt Tenojoki. En viitsinyt lähteä jyrkkään rinteeseen leikkimään tällä kertaa, joten käännyin reunaa seuraten kohti puolimatkan näköalatasannetta. Tasanteella törmäsin kahteen tuttuuni ja tarvoimmekin jonkun tovin yhdessä, niitä näitä jutellen. He olivat menossa eri suuntaan kuin minä, joten lopulta tiemme erkanivat ja jatkoin yksin takaisin kohti aloituspistettä.
Ellinkuolpuna näkyvissä tuolla alhaalla, oikealla Teno ja Norja.
Paluumatkallani pysähdyin hetkeksi juomatauolle. Hieman kuumaa nokkos-inkivääriteetä lämmikkeeksi kuksasta ja taas jaksoi jatkaa matkaa. Syvä hanki kyllä aika ajoin hapotti mukavasti reisilihaksia. Ympärillä näkyi paljon vanhoja lumikenkäilyjälkiä, Ellinpolku onkin erittäin suosittu kenkäilypaikka. Johtuen eritoten sen helpohkosta maastosta ja Metsähallituksen ylläpitämästä tauko- ja tulistelukodasta. En ollut tällä kertaa kiinnostunut tulistelusta, joten en käynyt kodalla, halusin vain nauttia liikkumisen ilosta ja nukkuvasta luonnosta.
Paluumatkalla lumisade hieman lisääntyi, mutta tuulta ei tuntenut puiden suojissa. Seurasin hetken ketun erittäin tuoreita jälkiä, mutta en nähnyt repolaisesta vilaustakaan. Ihmekös tuo, ketun herkät korvat kuulevat kyllä jo kaukaa tämmöisen puuskutuksen :D
Yhteensä vietin reissullani aikaa semmoisen kaksi tuntia, kilsoja kertyi kolme, riittävästi umpihangessa. Ihan mukava päiväreissu ilman ruokaevästä. Rupesi nimittäin nälkä kutittelemaan vatsanpohjaa loppumatkalla, joten olikin passeli aika palata kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti