Joskus tuntuu, kun hetkeksi pysähdyn oikein miettimään, että pohjoiseen muuton jälkeen on tullut toteutettua vaikka mitä haaveita. Olihan pohjoiseenkin muutto jo aikanaan haave. Pieniä haaveita riittää, mutta niistä saa suurta iloa. Ja joka vuosi konkretisoituu ajatus yhä voimakkaammin. Siis ajatus täysillä elämisestä. Älä odota "sitten kun..". Elä nyt, tee nyt, kun voit. Ausseissa reissatessani eräs viisas mies sanoi meille "Live life to the fullest each day. Live, love, laugh and be happy, because for tomorrow you might be dead". Vakavia ajatuksia, mutta realismia.
Koska tiedän, että nautin täällä ulkona liikkumisesta, tuottaa talvi vähän ahdistusta, kun ei pääse tunturiin vapailla. Varsinkin polvileikkauksen jälkeen, en meinannut edes kauppaan jaksaa kävellen. Joten olin haaveillut omasta moottorikelkasta. Olisin sitä jo viime kesänä ollut ostamassa, mutta polvivamma tuhosi ne suunnitelmat. Kunnes tässä talven kaamoksessa, monien vastoinkäymisten riuduttamana, totesin itselleni, että tarvitsen jotain iloa elämään. Jotain, joka tuottaisi mielihyvää. Suru on niin raskas kannettava, halusin karistaa sen harteiltani. Ja vaikka en yleensä ole materialisti, niin tässä tapauksessa materia toisi suoraan ja välillisesti iloa. Päätin hommata sen moottorikelkan. Itse asiassa asiat nytkähtivät äkkiä ja yllättäen eteenpäin, koska tuttu laittoi kelkkansa myyntiin. Koeajo ja hetken mietintä. Ja kelkan osto. 🔜
En tee tästä postauksesta mitään kelkan myynti-ilmoitusta. Valitettavasti kelkan kanssa on ollut ongelmia, mutta joka kerta, kun tunturiin päräytän, niin pakahdun onnesta. Pakahdun niin paljosta onnesta, että huudahdan ääneen ja joskus tirautan kyyneleenkin erämaan lakeuksia katsellessani.
Ja se onkin tämän postauksen pointti. Se, kuinka järjettömän kaunista tuolla ulkona on! Sairaan kaunis maailma, jossa olet yhtä luonnon kanssa. Kun nousee kylältä pois, ylös tunturiin ja näkee ensimmäiset huiput, tuntuu helpommalta hengittää. Tulee niin kevyt olo.
Kuvat kertokoon loput:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti