Päivän luontohetki

Alunperin suunnitelmissa oli ollut eräänä kesäkuisena tiistaina lähteä pidemmälle maastopyöräilyretkelle kaverin kanssa Kaldoaiviin. Kelin takia se siirtyi torstaille. Mutta torstainakin kaveri joutui perumaan mukaan tulon. Noh, peruuntuneen fillarointisuunnitelman tilalle oli keksittävä jotain muuta. Niin kamala polte oli päästä ulos, että en vaan voinut jäädä kämpille hengailemaan. Vaikka rästihommia kotona odottikin kasa... Mutta eihän ne sieltä minnekään katoa! 😂 Joten ajattelin joka tapauksessa käydä maastopyöräilemässä. Kysymys vain kuului, että minne päin... Päivä oli jo huomattavasti lämpimämpi ja aurinkoisempi kuin alkuviikosta. Jotain pieniä sadekuuroja lupailivat, mutta pääasiassa vain puolipilvistä. Olin sattumalta bongannut Timo Morottajan ylläpitämältä mtb-sivulta Levssejohkan reitin. Se sijaitsi lähellä Utsjokea ja Timon sanojen mukaan oli helppo reitti. Joten päädyin valitsemaan sen. Ellinpolku on jo niiiiiiin nähty... 😛

Poljin ensin kylälle ja Utsjoen upealle Saamensillalle. Siitä Tenojoen yli Norjan puolelle ja käännyin kohti Tanaa. Levssejohkan reitti ei ole merkitty reitti, vaan se on vain mönkijäura tunturiin. Kuulemma tie päättyy mökkikylään. Tämän olin utelias näkemään omin silmin. Kotioveltani reitin alkuun tuli hiukan vajaat 6km, joten Saamensillalta matkaa kertyy se noin 4km. En ollut satavarma oikeasta paikasta, mutta taas kartan perusteella yhytin oikean tienhaaran. Käännyin hiekkatielle ja puskien takaa ensimmäisenä näkyviin tuli pieni poroerotusaitaus. En tiennytkään semmoisen sijaitsevan näin lähellä tietä. Jatkoin matkaa, ura oli lähes poikkeuksetta vain ylämäkeä ja reisiä hapotti jo alkuvaiheessa. Useassa kohtaa oli kerääntynyt vettä lammikoksi tai mutaliejuksi. Kiersin ne miten parhaiten pystyin sivupuskissa rymistellen. Tämähän alkaa jo tulla tavaksi. Reitiltä poistuminen ja puskien koluaminen siis.. 😆 Molemmilla puolilla mönkijäuraa kulki aidat ja puska oli kovin tiheää. Ainoa suunta oli eteenpäin. Maisemia ei juuri voinut ihastella, mutta olikin paljon parempi katsoa eteensä ja ohjata pyörää turvallisesti eteenpäin yli kivien. Mutaiset kohdat hankaloittivat menoa, kun pienellä vaihteella ylämäessä rengas vain tahtoi sutia. Erotin mutaisessa maassa koiran tassun ja ihmisen kengän jälkiä. Toki näkyi myös mönkijän renkaanjäljet, ja sorkan jälkiä. Mietin hetken poron ja hirven välillä. Lähellä oli poroaitaus, mutta hirviäkin täällä liikkuu paljon. Kun sitten erotin tarkan jäljen, päädyin hirveen. Sorkan jälki oli suora ja kärjet terävät. Iso jälki se ei ollut, luultavasti hyvin nuori yksilö. Toivoin, ettei jälki ollut tuore..

Tästä alkaa Levssejohkan tie kohti tunturia.

Olinkohan reilun kilometrin verran tullut, kun olin saada sydänkohtauksen. Taisi sen kyllä saada se toinenkin osapuoli.. Nimittäin yhtäkkiä sivullani puskissa kuului kova oksien rusahdus ja näin liikettä noin 10m päässä. Ei hitto, HIRVI!!! Säikähdin aivan valtavasti, olen monien läheltäpititilanteiden ja yhden hirvikolarin takia alkanut pelkäämään niitä.. Hirvi siis säikähti myös ja lähti juoksemaan pakoon. Yhtäkkiä se kääntyi minua kohti ja sekunnin sadasosan ajattelin, että se tulee päälle. Kiima-aikana ne saattavat tullakin, olen kuullut tarinoita paikallisilta agressiivisista hirvistä. Mutta niin, hirvi loikkasi jonkin mättää yli ja teki sitten täyskäännöksen, se olikin vain väistänyt estettä. Ja sen jälkeen näin hirven takaliston vilkkuvan hetken ennenkuin se katosi puskiin. Ei se kovin kookas ollut, nuori hirvi, luultavasti näkemieni jälkien omistaja.. Olin luultavasti lakannut hengittämästä hetkeksi, ja sydän takoi hulluna. Meni pari minuuttia ennenkuin olin saanut päätettyä, että jatkan matkaa, enkä käänny takaisin kotiin (vaikka mieli tekikin).

Aloin viheltää kovaan ääneen matkaa jatkaessani. Ehkäpä melun aiheuttaminen pitäisi mahdolliset muut hirvet poissa läheltäni. Suotta sitä säikäyttämään itseään toistamiseen... Pumpulla oli hommia ihan riittävästi jo näiden ylämäkien takia. Hitaasti mutta varmasti etenin. Paino sanalla hitaasti. Olin edennyt noin 2km, kun edessä näkyi piiitkä raskas nousu. Luovutin ja talutin pyörää ylämäkeen. Näin kohdan missä hirven jäljet loppuivat rikkinäisen aidan kohdalta. Sieltä se luultavasti oli tullut uralle ja kävellyt alas minua vastaan.. Olin noin puolivälissä rinnettä, kun päätin pitää tauon. Olin tullut noin 2,5km, en siis vielä edes puoltakaan koko matkasta. Otin eväät esiin ja mutustelin ne. Päätin lopettaa uurastamisen tältä erää ja kääntyä takaisin. Hirvikohtaaminen ja väsymys tekivät olon voimattomaksi, ylämäki ei enää houkutellut jatkamaan. Uusi yritys toiste paremmalla ajalla ja energialla. Nyt ainakin tiesin millaisesta maastosta oli kyse. Sitä paitsi kuivalla tiellä olisi mukavampi polkea.

Ja alaspäin tulo oli niiiin paljon siistimpää!! Ja helpompaa. Voi kun ylös olisi joku hissi eikä tarvitsisi aina nähdä niin paljon vaivaa ja hikeä ensin! 😅 Täysjousitetulla pyörällä olisi varmasti mageeta tulla alas tätä reittiä. Ehkä vielä joskus.... Talutin pyörää taas muutaman lätäkön vierestä. Yhden mutalammikon kohdalla huomioni kiinnitti sammakko. En jotenkin ollut tullut ajatelleeksi sammakoita täällä. Kun talvet ovat niin pitkiä ja kylmiä. Mutta sammako se siinä loikki vaan. Sitkeä otus. Pian olin alhaalla. Alun isointa vesilammikkoa ylittäessäni huomioni kiinnitti taas uusi asia. Nuijapäät vedessä 😂 No sieltähän niitä sammakoita tulee! Ne olivat pikimustia ja isopäisiä ja niitä oli paljon. Varsinainen Utsjoen Avara Luonto täällä käynnissä, oikein nauratti. Että minkähän elukan seuraavaksi kohtaan.

No en onneksi, tai valitettavasti, enää kohdannut muita elukoita - sääskiä ja mäkäräisiä lukuunottamatta. Etelästä olikin nousemassa ukkos- ja sadepilvi, joten otin suunnan kohti kotia. Luonto oli näyttänyt monipuolisuuttaan ihan kiitettävästi tälle erää 😄

Nyt jo vähän hymyilyttää 😊

Sadetta tulossa etelästä (Ailikkaan masto näkyvissä)

Máršačohkan valloitus @ Sirbmá - Part 2 The Laskeutuminen

Noniin, olin siis päässyt Máršačohkan huipulle. En kuitenkaan viitsinyt jäädä sinne kuluttamaan aikaa pidempään, sillä tuulenpuuskat olivat kovia ja harmaa maisema ei tarjonnut kuvattavaa. Olin ajatuksissani lähtenyt jo kävelemään kohti pohjoista, kun tajusin pysähtyä etsimään sitä polkua. Se oli kadonnut näkyvistä jo ennen huippua, mutta toivoin sen ilmestyvän uudestaan näkyviin. Kuikuilin länsirinnettä alas, mutta en erottanut mitään polun tapaistakaan. Kaivoin lopulta kännykän esiin ja katsoin kuvaa, jonka olin ottanut infotaulusta. Ei siksi, että olisin eksyksissä, minulla on hyvä suuntavaisto ja tiesin olevani lähellä kylää, vaan koska nimenomaan halusin arvioida reitin soveltuvuutta myös maastopyöräilyyn. Joten olisi siis hyödyllistä pysyä reitillä... Kartan ja maaston perusteella löysin alhaalta kohdan, jossa polun pitäisi kulkea. Joten lähdin laskeutumaan rinnettä alas, valitsemani kiintokohdan suuntaan tähdäten. Rinne oli kivikkoinen ja paikoin jyrkkäkin. Ei siinä pyörällä poljettaisi. Tai ainakaan minä. 

Sinne jonnekin suurinpiirtein kartan mukaan tulisi tähdätä! Jospa polku löytyisi uudestaan...

Tuostako pyörällä alas..tai ylös.. Ehei!

Kun olin alhaalla rinteen juurella ja käännyin vilkaisemaan taakseni ylös, niin sattumalta huomasin reittimerkin vieressäni! Se oli ison kiven takana piilossa, ei sitä olisi voinut mitenkään ylhäältä nähdä. Hyvinpä olin siis reitille suunnistanut :D Mitä pidemmälle jatkoin kohti kiintopistettäni, sitä useamman merkin näin. Osa kiveen sidottuna, osa puskan oksassa roikkumassa. Yhä enemmän varmistui tunne, että reitti on tarkoitettu kuljettavaksi myötäpäivään, ei vastapäivään kuten nyt tein. Koska osa merkeistä oli piilossa tästä suunnasta tultaessa. 

"Leikitäänkö piilosta?" Kysyi reittimerkki...

Maisema oli kaikessa harmaudessaan kuitenkin aika läikikäs. Oli vesilammikoita, sulamatonta lunta, tunturikoivuja, isoja siirtolohkarekiviä jne. Yhdessä kohdassa pääsin testaamaan hankikantoakin. Kesäkuussa!! Ja voi että mikä kanto, en uponnut senttiäkään! Hassu tunne, kun aivot sanovat, että lumessa pitäisi askeleen upota. Mutta ei vain uponnutkaan. Olin varmaan hassu näky, kun puolikyykyssä hiivin hangen yli valmistautuneena lumen pettämiseen. Kipeytyvän polven kanssa on vain pakko olla extravarovainen epävakailla alustoilla. Olisi huono homma loukkaantua yksin jossain kurussa kuljeskellessaan... Tiesin matkaakin olevan vielä monta kilometriä jäljellä.

Tässä vaiheessa voin taas toistaa itseäni ja kertoa, että mitään polkua ei vieläkään ollut näkyvissä. Seurailin vain muovinpalasia maastossa ja pieniä seitakivimuodostelmia. Oletin niidenkin olevan merkkejä. Muutaman irronneen suikaleen sidoin takaisin kiinni oksiin. Kävelin pääsääntöisesti aakeiden laakeiden tunturihuippujen rinteillä. Niin vältin vetisimmät jängät ja tuulisimmat huiput.

Pari kilometriä erinäisten nyppylöiden yli kuljettuani, erotin vihdoin polun alun! Välillä se erottui paremmin, välillä huonommin. Reittimerkkejä oli edelleen melko tasaisin väliajoin. Yleensä piti kyllä olla merkin kohdalla ennen kuin seuraavan erotti puiden takaa. Täälläkin näkyi paljon toukkien tappamia koivuja. Sama ilmiö näkyy Suomen puolella, Nuorgamin läheisyydessä. Ja eihän se kaukana se Gami täältä Sirmasta olekaan.

Lyhyesti faktat tuosta tunturimittarin ja hallamittarin tuhotyöstä: Tunturimittari on aiheuttanut mm. Suomen Lapissa laajoja puustokuolemia jo vuosikymmenien ajan. Massaesiintymiä ilmenee säännöllisesti tietyin väliajoin. Tunturimittarit syövät laajat puustoalueet täysin lehdettömiksi, Utsjoella tämä tapahtui vuosina 1965-66. Puiden toipuminen on hidasta, Utsjoella osa alueista ei ole vieläkään toipunut. 2006 uusia tuhoja ilmeni Nuorgamin ja Pulmankijärven alueella. Lämpötila rajoittaa eniten toukkien määrää, leudot talvet siis pahentavat tilannetta toukkien massavuosina. Toisaalta kuumina kesinä koivuilla on parempi vastustuskyky kasvinsyöjiä vastaan. Pelkästään puut eivät kärsi tuhosta, vaan tämä vaikuttaa myös porotalouteen, sillä porot käyttävät myös koivujen lehtiä ravinnokseen. Tässä on kääntöpuolensa, porot myös syömällä hidastavat puiden toipumista. Ilmaston lämpenemisen arvellaan lisäävän tulevaisuudessa mittari- ja hallamittarituhojen yleisyyttä. (Lähde:Tunturimittarituhotutkimus Käsivarren alueella 2004-2007; Metlan työraportti. Kopisto, Virtanen ym. 2007)

Koivuriepu...

Kypsyviä katajanmarjoja

Yhtäkkiä tupsahdin hiekkatielle, aivan yllättäen. Merkkitolpista päätellen tämä tie toimii talvella kelkkareittinä. Norjassahan saa ajaa kelkalla vain merkityillä reiteillä. Muualla ajosta voi saada suuretkin sakot. Näin on minulle kerrottu. Poromiehet tietenkin ovat asia erikseen, hehän kyllä saavat ajella tokkiensa perässä missä vain. 

Olisin voinut jatkaa nykyisellä reitillä suoraan tien yli kulkien (polkua ei taaskaan näkynyt, mutta olin erottavinani puskissa muovisen merkkinarun..), mutta ajattelin oikaista tietä pitkin Kulturstin reitille. Risteämän ei olisi pitänyt olla kaukana. Mutta mutta.. tovin päästä tie katkesi tulvaveteen. 

En viitsinyt enää kääntyä takaisin vaan karttaan luottaen päätin "vähän oikaista". Ja siitäkös sitten se hauskuus alkoi... Suunta oli selvillä ja nohevana lähdin seuraamaan erkanevaa polkua. Joka loppui hyvin pian. Jatkoin matkaani pusikossa eri poropolkuja seuraten. Kiersin korkeaa huippua ja lopulta pääsin kääntymään kohti Tenoa. Kiipesin korkeammalle nähdäkseni paremmin mahdollisen oikean reitin. Ja erotinkin sen. Kaukana. Niin kaukana, että hylkäsin sen tavoittelun. Olisin joutunut rämpimään pusikossa pitkän pätkän länteen, kun tiesin auton olevan kaakossa. Nojaa, päätin yrittää suoraan kohti Tenoa, silloinhan reitti väkisin osuisi kohdalle (rengasreitti kun on ja minä sen sisäpuolella). Yrityksestä huolimatta en voinut jänkien ja purojen takia edetä suoraan, vaan siksakkina. Yllätys yllätys tämä poukkoilu alkoi hiljalleen tympiä, kun en puskista maisemiakaan juuri erottanut. Sinnikkyyteni kuitenkin palkittiin pian. Päädyin polulle. Se oli hyyyvin kapoinen ja kulki niin lähellä puita, että jouduin usein kumartelemaan. Mietin siinä itsekseni, että voisiko tämä muka olla Kulturstin reitti, ei tässä millään pysty pyöräillä puiden takia! Ja infotaulussa sanottiin reitin sopivan pyöräilyyn! Hitsi soikoon näitä norjalaisia, tuumin. Kunnes taas kilsan tarpomisen jälkeen tupsahdin hiekkatielle. Se samainen, jonka vesi oli katkaissut aiemmin. Noh pääsinpäs puskista pois! Jaloissa alkoi jo tuntua, joten päätin suunnistaa suoraan autolle, joka löytyisi tämän hiekkatien alusta. Siinä kulkiessani näin ensimmäistä kertaa sen niin kovin mainostetun sinisen reittimerkkikyltin puussa. Taas rungon takana, tästä suunnasta tultaessa. En minä nyt sitä enää kaivannut, matkalla kyllä olisi ollut kiva niitä nähdä! Ja kai nyt kuka tahansa osaa hiekkatietä pitkin kävellä ilman opasteitakin! Murrr.... Ja viimein löytyi se Kulturstin reitin alkua merkkaava kylttikin! Mutta kiitos jalkasärkyjen, en jaksanut lähteä sitä reittiä enempää tutkimaan, joten jäipähän jotain tutkittavaa seuraavallekin kerralle. Ja minulla oli jo mitta täynnä norjalaista opasteensijoittelutaitoa. :D 

Yhteenvetona reitistä voisin todeta, että maisemat ovat hienot ja polut helppokulkuisia (silloin kun niitä on ja niillä pysyy). Poluttomat kohdat ovat haastavampia, joten jonkinlaista kuntoa olisi hyvä olla, kun tänne lähtee. Varaudu muutamiin purojen ylityksiin. Miinusta tulee ajoittain huonoista reittimerkinnöistä ja niiden sijoittelusta. Esim. reitin alussa (infotaululta) varsinkin olisi hyvä olla jokin nuolikyltti. (Viimeinen niitti oli, kun olin jo autossa peruuttamassa pois parkista tien laidasta, niin näin sattumalta ojan pohjalla parkkipaikkaa merkkaavan P-merkin ja nuolikyltin. En voinut kuin nauraa ääneen...). Kartanlukutaidosta on hyötyä. Varaudu vaihtuviin sääolosuhteisiin ja pue päälle vedenpitävää vaatetta. Kengätkin olisi hyvä olla vettä hylkivät. Koko reissu lyhyine juomataukoineen otti minulta reilut 3 tuntia, matkaa kertyi 9,7km, toki viimeiset kilometrit muodostuivat omasta siksakkailustani. Polvi jaksoi yllättävän hyvin, kaiken kaikkiaan olin erittäin tyytyväinen päivän patikointiin. :)

Aion varmasti palata Sirmaan vielä. Näkemäni opastekyltin perusteella Kultursti voisi hyvinkin sopia maastopyöräilyyn (toisin kuin Máršačohka). Se kulkee osan matkaa hiekkatietäkin pitkin. Eli seuraavalla kerralla otan pyörän mukaan, toivottavasti saan houkuteltua kaverinkin mukaan, ja pääsen vihdoin ratkaisemaan myös Kulturstin arvoituksen! :)

Kiitos. 

Sinusta olikin kovasti hyötyä matkallani. 

Not.

Ahaa! Tuonne siis pitäisi mennä.. Ensimmäinen selkeä ja kunnollinen kyltti koko retkeni aikana :D

Seikkailuni salaisilla jängillä paljasti muutaman hyvä hillapaikan. Tai ainakin kukkia riitti. Mutta luultavasti paikalliset ovat yhtä tietoisia asiasta, joten luultavasti mahdolliset hillat on kerätty ennen minua :D

Máršačohkan valloitus @ Sirbmá - Part 1 The Nousu

Lupailinhan tuossa taannoin, että tänä kesänä aion olla ulkoilma-aktiivisempi! Ja nyt tällä viikolla onkin jo monta suunnitelmaa kalenteriin varattuna, näin heti maanantain kunniaksi päätin aloittaa reippailut patikkaretkellä. Jossain työputkihuuruissani olin ottanut ekstratyövuoron vastaan keskiviikolle, joten joka päivä ei voi reippailla, mutta ehkäpä välipäivä on ihan poikaa levon kannalta :D

Lisäksi haaveilen useamman päivän vaelluksesta loppukesästä, joten nyt onkin jo korkea aika alkaa totuttamaan polvea vaeltamiseen! Polvenihan siis leikattiin viime syksynä, mutta se on kuntoutunut huonosti. Toistaiseksi olen tehnyt vain noin tunnin kävelylenkkejä kylän pinnassa, joten vaelluskunnosta ei ole mitään käsitystä. Vähän jännitti etukäteen miten tämän päiväinen retki onnistuisi. Päätin kirjoittaa retken kahdessa osassa (erillisinä blogikirjoituksina), koska tekstiä ja kuvia tulee paljon. Yritän tehdä melko kattavan kuvauksen reitistä, jotta siitä olisi apua saman reitin koluamista suunnitteleville. Itse olin myös kiinnostunut selvittämään sopiiko tämä kyseinen reitti maastopyöräilyyn.

Netistä löytyy linkki ja pikkaisen tekstiä reitistä, tosin norjankielellä (http://www.perletur.no/index.php?page_id=202634). Kuvaus on lyhyt, joten odotin reitin olevan helpohko tekstin perusteella. Reitin alun infotaululle on melko helppo löytää. Pitää ajaa Utsjoelta Tana Brun suuntaan noin 25km, Norjan puolen E6:sta. Sirman (Sirbmá) kylällä huomaa helposti kyltin "Kultursti". Käänny sen kohdalla vasemmalle ja aja mäki ylös. Lopulta näkyy infotaulu:

Karkea suomennos: "Tämä on hieno reitti vuoden ympäri, ja se sopii kesäisin niin vaeltamiseen kuin pyöräilyynkin. Talvella se on hyvä hiihtoreittinä. Polku muodostaa ympyräreitin. Seuraa mönkijäuraa tästä Suttesádjatjärville. Sieltä reitti jatkuu Beatnačohkkan kautta takaisin alkupisteeseen. Koko reitti on 5,8km pitkä ja vie noin tunnin pyöräillen, ja 1,5h kävellen."

Karkea suomennos: "Tämä maastopyöräilyreitti kulkee kuivassa maastossa merkittynä reittinä, ja muodostaa rengasreitin. Ylä- ja alamäet reitillä ovat vaativuudeltaan keskivaikeita. Huipulta reitti jatkuu avoimessa tunturimaastossa. Polkua seuraamalla palaat takaisin alkupisteeseen. Koko reitti on noin 9,3km pitkä ja vie aikaa noin 2,5h."

Taulun perusteella olin hieman pihalla siitä mistä reitti alkaa tai minne pitää mennä, kun vertasin sitä ympäristööni. Halusin tehdä pidemmän reitin, Mársačohkalle, en kulttuuripolkua pelkästään. Mitään nuolia tai opasteita ei näkynyt lähistöllä, mutta hetken karttaa tutkittuani heitin arvauksen suunnasta ja lähdin yrittämään opastetaululta vasempaan. Halusin kävellä reitin vastapäivään eli nousta eteläistä rinnettä ylös. Jälkikäteen voin sanoa, että arvaukseni polun alusta oli oikea päätelmä :D Löysin siis polun, kun olin ensin kulkenut jonkin rakennuksen ohi tien vasemmalla puolella. Ja heti alku alkoi vetisesti, sillä ylhäällä tuntureilla on edelleen lunta, jotka sulavat koko ajan. Joten kaikki joet ja purot tulvivat, jo useamman viikon putkeen. No ei muuta kuin loikkimalla yli puron. Seurasin hyvin erottuvaa pikkupolkua, silloin tällöin näkyi puissa värillisiä muovisia merkkejä. Oletin niiden olevan reittimerkkejä. Pidin koko ajan Máršačohkan huipun näkyvissä ja polku kulkikin lähes koko ajan sen suuntaan. Huippu on helppo erottaa, sillä siellä seisoo kaksi "pömpeliä", joita ei voi olla näkemättä.

Heti ensimetreillä näkymä oli siis tämä. En ole vielä saanut aikaiseksi hommata kunnollisia vaelluskenkiä ja nykyiset kenkäni ovat vähän risat, joten halusin todellakin välttää jalkojen kastumisen. Onneksi pahimmat kohdat pystyy yleensä kiertämään.

Siellä se huippu siintää ja tarkkasilmäinen saattaa erottaa huipun päällä kaksi "hahmoa"..

Opastemerkki ⤴

Alussa polvi ilmoitteli itsestään, mutta onneksi vain vähän ja sekin loppui aikanaan, lihasten lämmettyä. Olin ottanut tarkoituksella painavamman repun selkään ja lastannut sen täyteen tavaraa, kaikkea tarpeellista toki. Polvea on pakko totuttaa lisäpainoon, jos meinaa vaeltaa loppukesästä rinkka selässä. Ja tottahan teen koko ajan muutakin treeniä; käyn salilla, lenkeillä, uimassa, jumppaamassa jne. Mutta vaeltamiseen tottuu vain vaeltamalla. Olin ottanut mukaan evästä, juotavaa, varavaatteita (sateen varalle), ea-laukun, puukon, kameran ja sadetakin.

Reitti kulki alkuun pusikossa. Pusikot alkoivat tietenkin harventumaan ylöspäin noustessa. Kolme puroa jouduin matkalla ylittämään. Ylempänä näkyi vielä lumisia paikkoja, lunta, mitä aurinko ja sade eivät ole vieläkään pystyneet kokonaan sulattamaan. Polku itsessään oli hyvin kapea, vaikkakin erottui hyvin maastossa. Välillä piti väistellä puita ja oksia, loikkia juurien ja kivien yli. Arvioin maastoa koko ajan myös maastopyöräilyn näkökulmasta, mutta mitä ylemmäs pääsin sitä vakuuttuneempi olin, ettei meikäläisen ajotaidoilla ole asiaa tälle reitille :D

Huippu oli jo lähellä, ja päätin pitää kahvitauon ennen huippua. Koska kokemuksesta tiesin, että huipulla tuulee aina. Tai ainakin usein. Yhdeksällä kerralla kymmenestä. Ja sain huomata olevani oikeassa huipulle päästyäni. Vaikka sää olikin melko ankea; tuulinen, pilvinen ja vettä ripsi ajoittain, niin olihan maisemat silti hienot. Erotin Njállavaaran maston Suomen puolella. En jaksanut kuitenkaan kaivaa järkkäriäni esille, sillä tuulenpuuskat olivat ajoittain kovia ja maiseman värimaailma oli erittäin harmaa. 

Ylhäällä vihdoin pääsin näkemään mitä nuo oudot pömpelit huipulla ovatkaan. Enhän ole kuin jo kaksi vuotta asiaa miettinyt :D Enkä kyllä vieläkään tiedä niiden funktiota, mutta tiedän, että isoja ne ovat! Varmaan lähemmäs 4 metriä korkeita, ei siis ihme, että näkyvät alas tielle asti. Tuuli, sade, lumi ja jää ovat raapineet maalit pois kylteistä, joten voi vain arvailla mitä niissä on alkujaan ollut. Toiseen pömpeliin oli kiinnitetty postilaatikko. Laatikon sisässä oli vihko, jonne kirjoitin nimeni. Vihko oli juuri tuotu sinne, 11.6. ja olin vasta toinen nimen kirjoittaja. Enpä ole varma, oliko se edes ns. vieraskirja, koska en saanut selvää tekstistä, mutta kirjoitinpahan silti nimeni siihen! :D

Alhaalla aukeaa Tenojokilaakso, vastaranta on Suomen puolta. Tenojoki virtaa vuolaana tällä hetkellä tulvien takia.

Matka autolta huipulle otti aikaa melko tarkkaan tunnin (sisältäen lyhyitä juoma- ja vaatteidenriisumistaukoja), ja gps-kelloni näytti matkaa kertyneen noin 2,6km. Koko matka oli enemmän tai vähemmän nousua. Varsinkin viimeinen nousupätkä sai minut hengästymään, ja hikikin oli. Polvi oli kuitenkin tyytyväisen oloinen. Kuoritakki ja sen alla merinovillainen aluskerrastopaita olivat riittävästi, mutta tuuleen ei auttanut jäädä seisoskelemaan. Kylmä olisi tullut, jos ei olisi pysynyt liikkeessä.

Muutama luonnon väripilkku muutoin niin harmaassa maisemassa 🌸

Toinen väripilkku 🙋

Part 1 eli nousu Máršačohkalle oli nyt paketissa. Kerron paluusta alas seuraavassa blogitekstissä, älä jätä sitä lukematta, sillä kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä! 😅

Fillaroiden Ellinpolulle

Viimeksi kun kävin Ellinpolulla, niin lunta riitti. Ihan humpsahduksiinkin asti. Nyt onneksi kaikki lumi on poluilta sulanut ja maakin on kuivaa. Kevät kurotti itsensä harvinaisen pitkälle täällä eikä meinannut talvikelit loppua millään! Kesäkuun alussa saimme nauttia lähes joka päivä lumisateista ja kylmästä ilmasta. Edelleen tuntureiden rinteillä näkyy lumilaikkuja. Vasta tällä viikolla on puissa alkanut näkyä orastavaa vaalean vihreää ja muutamana päivänä aurinkokin on oikeasti lämmittänyt. Kesäkuu on jo puolessa välissä, mutta kesäfiilis on käynyt vasta huhuilemassa nurkan takaa.. En pysty käsittämään, että ensi viikolla juhlitaan jo juhannusta ja sitten päivä alkaa taas lyhentyä. Siis mitä, eihän kesä ole vielä edes alkanut!!! Koska kesä näyttää jäävän täällä huolestuttavan lyhyeksi, niin päätin nyt ryhtyä pikapikaa ulkoilma-aktiiviseksi. Toisin sanoen tuli paniikki, että ehtiikö sitä taaskaan toteuttaa kaikkia kesäsuunnitelmia. Viime kesänä polvivamma pilasi kaiken, nyt täytyy yrittää ottaa vähän takaisin.

Joten kun keli kaunistui iltaa kohden, niin aktivoin itseni ja kaverini liikkelle. Tiesin jo etukäteen, että fiilis on hyvä jälkikäteen. Joten fillarit esiin ja mehtään!

Oli jo ilta, joten päätimme lähteä lähimaastoon. Poljimme kylältä Ellinpolun alkuun ja siitä itse polulle. Polku oli ihanan pehmeä ja kuiva! Renkaat rullasivat hiljaa ja kevyesti eteenpäin. Toki kivet ja juuret töyssyttivät menoa, mutta mieli oli kevyt! Huomasinpas, että oli ensimmäinen pyöräretki näillä jaloilla tänä vuonna, sillä reidet ja keuhkot huusivat hoosiannaa joka ylämäessä.

Kaverilla oli allaan tuo ah niin trendikäs fatbike eli läskipyörä. Nimihän tulee noista leveistä renkaista. Huomasi kyllä pyöriemme eron maastossa. Jos minä rullasin asfaltilla huomattavasti kevyemmin, niin mettäpolulla kaveri viiletti edellä ja minä tein hommia pysyäkseni perässä. Vaikka minullakin on etujousitettu maastopyörä, niin kyllä sekin vaan röykyttää kivien ja juurten yli mennessä (olisipa kiva testata vielä täysjousitettua vertailuksi...). Läskipyörällä noita pieniä kivikkoja tuskin huomaa. Ihan vain omien käsieni hyvinvoinnin vuoksi en viitsi tärryyttää tuhatta ja sataa kivien yli. Joten siksi jäin vauhdissa jälkeen.

Pari tuntia taukoineen ja noin 14km tulivat loppusaldoksi tälle pyrähdykselle. Kuntoa pitää saada paremmaksi, jos mielii haastavampiin maastoihin. Ja mielinhän minä. Kesä edessä ja maastot kutsuvat! 😎🚲

The view point

Kaveri rullasi kevyesti läskipyörällään kivien yli

#myride

Ilta-aurinko ja yötön yö 😍

The night rider💪

Jäin haaveilemaan ruokailusta tämän pöydän ääreen. Eikös vain olisikin täydellinen kattauspaikka tässä pannukahville ja aamupalalle teltassa nukutun yön jälkeen?!? Hankintalistalla onkin nyt laukut pyörään kiinnitettäväksi, jotta saisi eräkamat mukavasti mukaan yön yli kestäville pyöräretkille.