Lupailinhan tuossa taannoin, että tänä kesänä aion olla ulkoilma-aktiivisempi! Ja nyt tällä viikolla onkin jo monta suunnitelmaa kalenteriin varattuna, näin heti maanantain kunniaksi päätin aloittaa reippailut patikkaretkellä. Jossain työputkihuuruissani olin ottanut ekstratyövuoron vastaan keskiviikolle, joten joka päivä ei voi reippailla, mutta ehkäpä välipäivä on ihan poikaa levon kannalta :D
Lisäksi haaveilen useamman päivän vaelluksesta loppukesästä, joten nyt onkin jo korkea aika alkaa totuttamaan polvea vaeltamiseen! Polvenihan siis leikattiin viime syksynä, mutta se on kuntoutunut huonosti. Toistaiseksi olen tehnyt vain noin tunnin kävelylenkkejä kylän pinnassa, joten vaelluskunnosta ei ole mitään käsitystä. Vähän jännitti etukäteen miten tämän päiväinen retki onnistuisi. Päätin kirjoittaa retken kahdessa osassa (erillisinä blogikirjoituksina), koska tekstiä ja kuvia tulee paljon. Yritän tehdä melko kattavan kuvauksen reitistä, jotta siitä olisi apua saman reitin koluamista suunnitteleville. Itse olin myös kiinnostunut selvittämään sopiiko tämä kyseinen reitti maastopyöräilyyn.
Netistä löytyy linkki ja pikkaisen tekstiä reitistä, tosin norjankielellä (http://www.perletur.no/index.php?page_id=202634). Kuvaus on lyhyt, joten odotin reitin olevan helpohko tekstin perusteella. Reitin alun infotaululle on melko helppo löytää. Pitää ajaa Utsjoelta Tana Brun suuntaan noin 25km, Norjan puolen E6:sta. Sirman (Sirbmá) kylällä huomaa helposti kyltin "Kultursti". Käänny sen kohdalla vasemmalle ja aja mäki ylös. Lopulta näkyy infotaulu:
Taulun perusteella olin hieman pihalla siitä mistä reitti alkaa tai minne pitää mennä, kun vertasin sitä ympäristööni. Halusin tehdä pidemmän reitin, Mársačohkalle, en kulttuuripolkua pelkästään. Mitään nuolia tai opasteita ei näkynyt lähistöllä, mutta hetken karttaa tutkittuani heitin arvauksen suunnasta ja lähdin yrittämään opastetaululta vasempaan. Halusin kävellä reitin vastapäivään eli nousta eteläistä rinnettä ylös. Jälkikäteen voin sanoa, että arvaukseni polun alusta oli oikea päätelmä :D Löysin siis polun, kun olin ensin kulkenut jonkin rakennuksen ohi tien vasemmalla puolella. Ja heti alku alkoi vetisesti, sillä ylhäällä tuntureilla on edelleen lunta, jotka sulavat koko ajan. Joten kaikki joet ja purot tulvivat, jo useamman viikon putkeen. No ei muuta kuin loikkimalla yli puron. Seurasin hyvin erottuvaa pikkupolkua, silloin tällöin näkyi puissa värillisiä muovisia merkkejä. Oletin niiden olevan reittimerkkejä. Pidin koko ajan Máršačohkan huipun näkyvissä ja polku kulkikin lähes koko ajan sen suuntaan. Huippu on helppo erottaa, sillä siellä seisoo kaksi "pömpeliä", joita ei voi olla näkemättä.
Heti ensimetreillä näkymä oli siis tämä. En ole vielä saanut aikaiseksi hommata kunnollisia vaelluskenkiä ja nykyiset kenkäni ovat vähän risat, joten halusin todellakin välttää jalkojen kastumisen. Onneksi pahimmat kohdat pystyy yleensä kiertämään.
Siellä se huippu siintää ja tarkkasilmäinen saattaa erottaa huipun päällä kaksi "hahmoa"..
Opastemerkki ⤴
Alussa polvi ilmoitteli itsestään, mutta onneksi vain vähän ja sekin loppui aikanaan, lihasten lämmettyä. Olin ottanut tarkoituksella painavamman repun selkään ja lastannut sen täyteen tavaraa, kaikkea tarpeellista toki. Polvea on pakko totuttaa lisäpainoon, jos meinaa vaeltaa loppukesästä rinkka selässä. Ja tottahan teen koko ajan muutakin treeniä; käyn salilla, lenkeillä, uimassa, jumppaamassa jne. Mutta vaeltamiseen tottuu vain vaeltamalla. Olin ottanut mukaan evästä, juotavaa, varavaatteita (sateen varalle), ea-laukun, puukon, kameran ja sadetakin.
Reitti kulki alkuun pusikossa. Pusikot alkoivat tietenkin harventumaan ylöspäin noustessa. Kolme puroa jouduin matkalla ylittämään. Ylempänä näkyi vielä lumisia paikkoja, lunta, mitä aurinko ja sade eivät ole vieläkään pystyneet kokonaan sulattamaan. Polku itsessään oli hyvin kapea, vaikkakin erottui hyvin maastossa. Välillä piti väistellä puita ja oksia, loikkia juurien ja kivien yli. Arvioin maastoa koko ajan myös maastopyöräilyn näkökulmasta, mutta mitä ylemmäs pääsin sitä vakuuttuneempi olin, ettei meikäläisen ajotaidoilla ole asiaa tälle reitille :D
Huippu oli jo lähellä, ja päätin pitää kahvitauon ennen huippua. Koska kokemuksesta tiesin, että huipulla tuulee aina. Tai ainakin usein. Yhdeksällä kerralla kymmenestä. Ja sain huomata olevani oikeassa huipulle päästyäni. Vaikka sää olikin melko ankea; tuulinen, pilvinen ja vettä ripsi ajoittain, niin olihan maisemat silti hienot. Erotin Njállavaaran maston Suomen puolella. En jaksanut kuitenkaan kaivaa järkkäriäni esille, sillä tuulenpuuskat olivat ajoittain kovia ja maiseman värimaailma oli erittäin harmaa.
Ylhäällä vihdoin pääsin näkemään mitä nuo oudot pömpelit huipulla ovatkaan. Enhän ole kuin jo kaksi vuotta asiaa miettinyt :D Enkä kyllä vieläkään tiedä niiden funktiota, mutta tiedän, että isoja ne ovat! Varmaan lähemmäs 4 metriä korkeita, ei siis ihme, että näkyvät alas tielle asti. Tuuli, sade, lumi ja jää ovat raapineet maalit pois kylteistä, joten voi vain arvailla mitä niissä on alkujaan ollut. Toiseen pömpeliin oli kiinnitetty postilaatikko. Laatikon sisässä oli vihko, jonne kirjoitin nimeni. Vihko oli juuri tuotu sinne, 11.6. ja olin vasta toinen nimen kirjoittaja. Enpä ole varma, oliko se edes ns. vieraskirja, koska en saanut selvää tekstistä, mutta kirjoitinpahan silti nimeni siihen! :D
Alhaalla aukeaa Tenojokilaakso, vastaranta on Suomen puolta. Tenojoki virtaa vuolaana tällä hetkellä tulvien takia.
Matka autolta huipulle otti aikaa melko tarkkaan tunnin (sisältäen lyhyitä juoma- ja vaatteidenriisumistaukoja), ja gps-kelloni näytti matkaa kertyneen noin 2,6km. Koko matka oli enemmän tai vähemmän nousua. Varsinkin viimeinen nousupätkä sai minut hengästymään, ja hikikin oli. Polvi oli kuitenkin tyytyväisen oloinen. Kuoritakki ja sen alla merinovillainen aluskerrastopaita olivat riittävästi, mutta tuuleen ei auttanut jäädä seisoskelemaan. Kylmä olisi tullut, jos ei olisi pysynyt liikkeessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti