Viimeksi kun kävin Ellinpolulla, niin lunta riitti. Ihan humpsahduksiinkin asti. Nyt onneksi kaikki lumi on poluilta sulanut ja maakin on kuivaa. Kevät kurotti itsensä harvinaisen pitkälle täällä eikä meinannut talvikelit loppua millään! Kesäkuun alussa saimme nauttia lähes joka päivä lumisateista ja kylmästä ilmasta. Edelleen tuntureiden rinteillä näkyy lumilaikkuja. Vasta tällä viikolla on puissa alkanut näkyä orastavaa vaalean vihreää ja muutamana päivänä aurinkokin on oikeasti lämmittänyt. Kesäkuu on jo puolessa välissä, mutta kesäfiilis on käynyt vasta huhuilemassa nurkan takaa.. En pysty käsittämään, että ensi viikolla juhlitaan jo juhannusta ja sitten päivä alkaa taas lyhentyä. Siis mitä, eihän kesä ole vielä edes alkanut!!! Koska kesä näyttää jäävän täällä huolestuttavan lyhyeksi, niin päätin nyt ryhtyä pikapikaa ulkoilma-aktiiviseksi. Toisin sanoen tuli paniikki, että ehtiikö sitä taaskaan toteuttaa kaikkia kesäsuunnitelmia. Viime kesänä polvivamma pilasi kaiken, nyt täytyy yrittää ottaa vähän takaisin.
Joten kun keli kaunistui iltaa kohden, niin aktivoin itseni ja kaverini liikkelle. Tiesin jo etukäteen, että fiilis on hyvä jälkikäteen. Joten fillarit esiin ja mehtään!
Oli jo ilta, joten päätimme lähteä lähimaastoon. Poljimme kylältä Ellinpolun alkuun ja siitä itse polulle. Polku oli ihanan pehmeä ja kuiva! Renkaat rullasivat hiljaa ja kevyesti eteenpäin. Toki kivet ja juuret töyssyttivät menoa, mutta mieli oli kevyt! Huomasinpas, että oli ensimmäinen pyöräretki näillä jaloilla tänä vuonna, sillä reidet ja keuhkot huusivat hoosiannaa joka ylämäessä.
Kaverilla oli allaan tuo ah niin trendikäs fatbike eli läskipyörä. Nimihän tulee noista leveistä renkaista. Huomasi kyllä pyöriemme eron maastossa. Jos minä rullasin asfaltilla huomattavasti kevyemmin, niin mettäpolulla kaveri viiletti edellä ja minä tein hommia pysyäkseni perässä. Vaikka minullakin on etujousitettu maastopyörä, niin kyllä sekin vaan röykyttää kivien ja juurten yli mennessä (olisipa kiva testata vielä täysjousitettua vertailuksi...). Läskipyörällä noita pieniä kivikkoja tuskin huomaa. Ihan vain omien käsieni hyvinvoinnin vuoksi en viitsi tärryyttää tuhatta ja sataa kivien yli. Joten siksi jäin vauhdissa jälkeen.
Pari tuntia taukoineen ja noin 14km tulivat loppusaldoksi tälle pyrähdykselle. Kuntoa pitää saada paremmaksi, jos mielii haastavampiin maastoihin. Ja mielinhän minä. Kesä edessä ja maastot kutsuvat! 😎🚲
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti