Team AH:n virkistyspäivä onnistui VIHDOINKIN! Olihan sitä yritetty lähes koko huhtikuu, mutta aina oli tullut joitain muita kiireitä ja muutoksia suunnitelmiin. Olin alunperin lähdössä vain työkaverini kanssa kaksin, mutta onneksi pomokin pääsi mukaan! Ja nyt puhun opastyöporukastani täällä Utsjoella. Olin halunnut käydä Pykeijassa jo pitkään ja vihdoin se onnistui! 😊
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Minun suuhuni parhaiten taipuu nimi Pykeija. Muita versioita ovat Pykeijä, Pykeä ja Bugøynes, kielestä riippuen. Pykeijaa kutsutaan myös "Pikku-Suomeksi", sen historiasta johtuen. Ympärivuotisia asukkaita on tällä hetkellä noin kaksisataa. Pykeija sijaitsee Varanginvuonon rannalla, pienellä kannaksella, Nuorgamin ja Kirkkoniemen välissä, Norjan puolella tietenkin. Utsjoelta sinne on matkaa noin 140km. Kylä on alunperin perustettu Suomesta paremman elämän toivossa pohjoiseen muuttaneiden suomalaisten toimesta 1800-luvulla, ja siksi siellä edelleen puhutaan vanhaa suomalaista kveenin murretta, tai kuten paikalliset itse sanovat, meänkieltä. Kielimuuria ei siis tarvitse pelätä Pykeijassa, lähes kaikissa kylteissä on teksti myös suomeksi. Vielä kylästä löytyy monia suomenkielentaitajia, mutta määrä on vähenemään päin, sillä nuoret eivät enää opi kunnolla suomea. Pykeija on ollut ennenkaikkea kalastajakylä, aikoinaan sinne ei edes johtanut tietä, vaan sinne piti matkata veneellä. Ensimmäinen tieyhteys rakennettiin vasta 1960-luvulla. Tänä päivänä suurimmat tulot tulevat matkailusta ja kuningasravun pyytämisestä.
Kuningasrapu eli kamtsatkanrapu ja sen pyytäminen on ristiriitainen aihe. Se on vierasperäinen eliö eikä oikeastaan kuulu vuonojen alkuperäiseen eläimistöön. Se kulkeutui aikoinaan neuvostoliittolaisten alusten mukana Tyynenmeren alueelta pohjoiseen ja sopeutui elämään suojaisissa vuonoissa, joissa sillä ei juurikaan ole luontaisia vihollisia. Sitä kuitenkin halutaan suojella Pohjois-Norjassa matkailun verukkeella, sillä sen turismipyynti on hyvä tulonlähde. Kuningasrapusafarit ovat suosittuja eivätkä ihan halpojakaan. Yksityishenkilöiden ei sallita pyytää rapua, lupia saavat lähinnä ammattikalastajat tai matkailuyritykset ja saaliskokoja vahditaan tarkasti. Laittomasta pyynnistä (vaikkapa omaan käyttöön) sakotetaan. Omaan korvaan tämä kuulostaa hassulta, sillä kuningasrapu on uhka kotoperäisille merenpohjan lajeille ja niitä elää nykyään valtavia määriä vuonojen pohjissa. Noh, Norjassa on paljon muitakin sääntöjä, joita ei meikäläinen ymmärrä... 😅 (Sanottakoon tähän nyt vielä, että Etelä-Norjassa pyytämistä rajoitetaan vähemmän..).
Olimme pysähdelleet tulomatkalla niin usein, että kello lähenteli jo iltapäivää kun vihdoin olimme perillä Pykeijassa. Joten pienen sightseeingin jälkeen suuntasimme suoraan etukäteen valittuun (ja ainoaan) ruokapaikkaan nimeltään Bistroen. Rakennus näytti ulospäin vaatimattomalta, kuin mikä tahansa muu puutalo kadun varrella. Sisällä näkymä oli hämmentävä. Suoraan sisäänkäynnin edessä oli tiski, vasemmalla puolella kioskin ja postin hybridi, oikealla näkyi ruokapöytiä. Olimmekohan oikeassa paikassa sittenkään.. Meidät otti vastaan aasialainen nainen. Saimme käsiimme suomenkielisen menun ja ei muuta kuin valitsemaan kalaisista annoksista. Päädyimme kaikki hienostuneen kuuloiseen kalasinfonia -annokseen. Ruokia odotellessamme katselin ympärilleni, kulman takaa löytyikin ravintolalle jatkoa. Huvittavaa kyllä, vessat vaikuttivat olevan paikan modernein osa kalustuksen suhteen 😁 Olimme paikan ainoat asiakkaat. Odotellessa myös selvisi, että annokset tehdään alusta alkaen itse, eikä mistään valmispakasteaterioista. Ai että, ruoka oli hyvää ja jälkkäri taivaallista. Ähky! 😋 Paikan omistaja tuli vielä käymään pöydässämme ja kävimme keskustelun lopulta suomeksi. Mukava miekkonen ja selkeästi kalaruokiin perehtynyt.
Ruokailun jälkeen kävimme ruoansulatteluksi käveleskelemässä läheisessä satamassa. Hyvin vähän näkyi muita ihmisiä, toki eihän turistikausi vielä ollutkaan alkanut. Kävelimme pienelle hiekkarannalle tutkimaan kiviä ja simpukoita. Vesi oli uskomattoman kirkasta, mutta hyisen kylmää! Kaloja ei näkynyt.
Lopulta kiviä oli katseltu tarpeeksi ja päätimme lähteä kotia kohti. Opastyökaverini kanssa aloimme heti suunnitella uutta käyntiä tänne kesämmällä, jolloin ehkä jo uskaltaisi Jäämereen kastautumaan, tietenkin Elsan saunan löylyjen rohkaisemana 🤗
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti