Taas tuli aika hoitaa yksi asia pois to do -listalta! Yhtäkkiä iskenyt keväinen lämpöaalto huhtikuun alkupuolella ja silmissä sulavat lumet pakottivat kiirehtimään kevään ulkoilusuunnitelmia ja autoreissun sijaan päätimme ystävän kanssa tehdäkin päivähiihtoreissun. Lopputalvesta olin puhunut hiihtoreissusta Rastigaisan maastoissa (Levajärven suuntaan) ja ystäväni M halusi mukaan. Itse halusin ehdottomasti päästä kuvaamaan kaunista Rastigaisa -tunturia. Olin käynyt pilkillä viime talvena Levajärvellä, joten tiesin sinne johtavan kelkkareitin. Lisäksi sain edellisenä päivänä viestiä, että kelkkareitti oli jo huonossa kunnossa ja jäät jokien päällä romahtamaisillaan. Se olikin oikeastaan pääsyy tehdä reissu NYT, kun vielä joen yli pääsi uraa pitkin. Ei muuta kuin vanhat tutut Hagan X-trace sukset messiin ja riittävästi evästä reppuun. Punnitsin päiväreppuni huviksi ennen lähtöä, vaaka näytti 9kg 😂 Mitä ihmettä.... Noh, hyvää treeniä...
Emme kiirehtineet lähtöä, sillä lumi on aamuisin jäistä pienten yöpakkasten takia. Päivän mittaan se tietenkin sulaa sohjoiseksi lämmön johdosta. Mutta mössössä suksella on sentään hiukan pitoa, jäällä ei ollenkaan 😁 Retkireppuni sisältö koostui varatakista ja -hanskoista, piposta, ea-laukusta, hygieniatavaroista, risukeittimestä, istuinalustasta, puukosta ja eväistä. Ja kamerankin tungin vielä mukaan kasan päällimmäiseksi. Juomaksi kylmää ja kuumaa vettä. En halunnut eväiden loppuvan kesken, joten otin mukaan runsaasti suolaista ja makeaa purtavaa.
Kimpsut kasaan ja menoksi. Ajomatka Utsjoelta Levajoelle kestää noin puoli tuntia. Tuttu parkkipaikka on heti tien vieressä ja reitti lähtee parkkipaikalta. Melkein heti reitin alussa pitää jo kääntyä vasemmalle, jotta pääsee joen yli. Ylitysjääkaistale ei todellakaan ollut enää iso, mutta niin kauan kuin niissä näkyy tuoreita kelkkajälkiä, niin uskallan niitä käyttää. Vesi on myös hyvin matalalla, joten vaikka pahin kävisi, niin hukkuminen tuskin olisi mahdollista. Märkää ja kylmää vesi on tietenkin, mikä luo omat vaaransa. Noh, tarkoitus on aina säilyä kuivana, joten varovasti mennään.
Joenylityksen jälkeen seurasimme joen vasenta reunaa, kelkkajälkeä kulkien. Emmimme seuraavassa risteyksessä, sillä kyltti näytti vasemmalle, mutta jäljet veivät oikealle. Seurasimme kylttiä, mutta mutkan takana valinta paljastui vääräksi, jää jäljen kohdalta oli jo romahtanut, edessä virtasi vesi. Täyskäännös ympäri, ja seuraamaan sitä toista jälkeä.
Ei muuta kuin etiäpäin sanoi mummo lumessa! Ja mehän hiihdimme. Tosin ei se helppoa ollut, suksi lipsui koko ajan jäisellä pinnalla. Alussa lumi oli ollut hieman sohjoisempaa, mutta mitä ylemmäs pääsimme sitä kovempaa pinta oli. Olin hiihdellessämme katsellut tuumivaisena maisemia. Reilun tunnin jälkeen totesin, ettei tämä ollut se reitti, mitä oli ollut tarkoitus mennä. Maisema oli muuttunut erilaiseksi kuin muistikuvissani ja reitti vei väärään suuntaan. Emme kuitenkaan olleet muutakaan jälkeä nähneet koko aikana, ensimmäisen erehdyksen jälkeen. Päätimme jatkaa, jospa suunta muuttuisi ylempänä. Ehkä jokin joki piti vielä kiertää... Parin tunnin ja monen kirosanan sekä kaatumisen jälkeen pidimme taas juomatauon. Reitti oli ollut pelkkää ylämäkeä tähän asti. Yhtäkkiä kuului kelkan ääntä ja pian näkyikin kelkka! Se ajoi meitä vastaan. Pysäytin kelkan kohdallamme ja kysyin sijaintitietoja. Ei, kuulemma emme olleet Levajärven reitillä (no sen olinkin jo arvannut). Tämä veisi Geaidnojärvelle! Jahhaa... Kysyin näkyykö matkalla Rastigaisaa. Kuulemma näkyy. Noh, sittenhän me kyllä jatkaisimme matkaa! 🤗
Pian vastaamme hiihti kaksi norjalaismiestä ahkiot perässään. He olivat kuulemma tulossa Geaidnojärveltä takaisin. Kyselin paljonko tästä matkaa oli jäljellä ja kuinkahan pian näkisimme Rastigaisan. Miehet arvelivat matkaksi näköalapaikalle noin tunnin (ja järvelle reilut 10km...). Tunti ei ole pahakaan, edelleen jatkaisimme. Ja oikein meni, noin tunnin päästä metsä aukesi, ja saavutimme puurajan. Edessä aukesi Rastigaisan ja Geaidnogaisan välinen sola. Nuo molemmat ovat siis tunturien huippuja. Valitettavasti huiput olivat jo ehtineet kadota paksujen pilvimassojen sisään, erotimme vain tunturien rinteet. Löysimme reitin vierestä täydellisen eväspaikkakiven ja aloitimme evästaukoilun.
Söimme rauhassa, grillasin jopa nakkeja uudella risukeittimelläni ja kuvailimme maisemia. Parikin kelkkailijaa ajeli ohitsemme ja vilkutteli meille. Lopulta kello läheni viittä ja tuumin, että olisi hyvä aloittaa paluumatka. Ei muuta kuin laskettelemaan alaspäin. Taivas oli jo täysin pilvessä, mutta valoa riitti silti. Matkalle vastaamme tuli aiemmin pysäyttämämme kelkkamies. Vaihdoimme uudestaan kuulumiset ja kun hän kuuli minun olevan suomalainen, osoitti hän minulle reessään istuvia ihmisiä. Nuokin ovat Suomesta! mies hihkaisi. No pitihän asia varmistaa ja kyllä, reki oli täynnä tamperelaisia 😂 Kuinka hassua, tavata suomalaisia täällä keskellä norjalaista erämaata 🤣 Eipä siinä, pikaisesti vaihdomme kuulumiset suomeksi. Kelkkamies kehoitti olemaan varovainen paluumatkalla, hän ei kuulemma palaisi takaisin tätä reitti. Lupasimme kulkea varoen.
Pidimme pari pikaista juomataukoa matkalla. Totesin vesivarantojeni hupenevan uhkaavaa tahtia, oli jopa pakko säästellä. Hiihtäminen on näköjään janoisempaa hommaa kuin vaellus, joten tästäkin tuli oppia lisää itselle. Alastulo luonnollisesti vei vähemmän aikaa kuin ylösmeno. Yhteensä hiihdimme reilut 13km, hiihtoihin kului reilu 5h, koko reissua teimme yhteensä noin 9h taukoineen.
Olipahan taas hyvä reissu, kaikesta huolimatta. Ei haitannut "väärä" reittivalintakaan, sillä opimme uuden reitin ja tulin nähneeksi taas uusia maisemia. Mutta arvatkaas mitä... Bongasin sitten paluumatkalla kohdan, josta olisi päässyt joen yli ja sille Levajärven jäljelle.. Syy miksen sitä alkumatkalla huomannut oli se, ettei siitä ollut silloin vielä kukaan kulkenut. Vasta nyt palatessa näkyi kelkan jälkiä. Noh, kuten sanottua, ei haitannut yhtään. Maisemat olivat upeita yhtä kaikki! 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti